Vanhemmat juottivat alaikäistä tytärtään

Syyttäjä vaatii sakkorangaistusta avioparille, joka vuosien ajan tarjosi alkoholia alaikäiselle tyttärelleen.

Osan alkoholista vuonna 2013 täysi-ikäiseksi tullut tyttö joi vapaaehtoisesti, osa juotettiin vastoin tytön tahtoa.

Alkoholin käyttöä jatkettiin useiden vuosien ajan ja juominen oli niin runsasta, että tyttö oli juovuksissa.

Äidin sekä veljen epäillään myös pahoinpidelleen tyttöä. Veli oli teot tehdessään myös alle 18-vuotias. Hänelle syyttäjä vaatii ehdollista vankeutta.

Veljen kynsissä sisar joutui kuuden vuoden aikana kymmeniä kertoja lyöntien osoitteeksi. Häntä kuristettiin kurkusta, lyötiin kasvoihin, selkään, käsivarteen ja vatsaan. Tyttö työnnettiin päin peiliä niin, että peili hajosi.

Äidin epäillään työntäneen tyttärensä päin portaita, niin että tämä oli kaatunut selälleen portaisiin ja loukannut selkänsä. Hänet oli kaadettu maahan sepelille. Tyttöä oli myös kiskottu tukasta.

Veli oli syytteessä helmikuussa tapahtuneesta hurjastelusta. Hän ajoi Hakunintiellä 111 kilometrin tuntinopeudella perjantaina iltapäivällä, kun liikennettä oli paljon. Tapahtuma-aikaan tien pinta oli märkä. Paikalla on 60 kilometrin nopeusrajoitus. Tästä syyttäjä vaatii tuntuvaa sakkorangaistusta.

Jutussa tuomiot oikeus antaa myöhemmin.