Vapaaehtoisten meripelastajien päivystyskausi on alkanut

Rauman meripelastusyhdistys on päivystänyt jo jonkin aikaa ja jäissäkulkukykyinen aluskin löytyy, kertoo Markus Viitanen. Kuva: Esa Urhonen

Vapaaehtoiset meripelastajat päivystävät jälleen valmiina auttamaan suurimmassa osassa maata, tiedottaa Suomen meripelastusseura.

Avovesikauden ensimmäinen tehtävä suoritettiin 23.4. Uudessakaupungissa, kun perämoottorivene oli konerikon ja kovan tuulen ansiosta ajautunut saaren rantaan. Rauman meripelastusyhdistyksen tiedotusvastaava Markus Viitanen lisää, että he kävivät 6.4. Olkiluodon edustalla voimalaitoksen valvomosta tulleen ilmoituksen perusteella katsomassa laituria, joka oli karannut rannasta, mutta pysähtynyt uudelleen paikoilleen.

Pelastusalukset päivystävät alle puolen tunnin hälytysvalmiudessa 24 tuntia vuorokaudessa koko avovesikauden ajan. Viikonloppuisin ja loma-aikoina ollaan yleensä liikkeellä tai välittömässä lähtövalmiudessa.

Vapaaehtoisille meripelastajille tulevista avunpyynnöistä valtaosa tulee huviveneilijöiltä. Syynä on meripelastusseuran mukaan usein veneen tekninen vika, huollon laiminlyönti tai kuljettajan merimiestaidollinen virhe.

Meripelastuksen hälytysnumero on 0294 1000. Sisävesillä apua saa hätätilanteessa hätänumerosta 112. Kiireettömät Trossi-palvelupyynnöt numerosta 0800 30 22 30.