Vapaaehtoistyö vei euralaislähtöisen Emman Ghanaan ja pisti elämän uusiksi

Amila (vas.), Emma ja Reinelle vierailevat Euran-mummolassa säännöllisesti. Vanhemmat puhuvat molemmille tytöille kolmea kieltä: suomea, englantia ja twitä, joka on yksi lähes 50 alkuperäisestä ghanan kielestä. Kuva: Esa Urhonen

Elokuussa 2010 Nana Appiah-Kubi ajatteli, että hänen kadulla tapaamansa vaaleaverikkö, Emma Sainio, on köyhä ilman puhtaita vaatteita tai ruokaa. Hän soitti huolestuneena isälleen ja ehdotti, että tuo riutunut tyttö kutsuttaisiin heille syömään.

– Nana kertoi, että tytöllä on likaiset vaatteet, eikä tämä ole pessyt kenkiäänkään aikoihin, Emma (nykyisin Appiah-Kubi) hymyilee muistellessaan tapahtumia Ghanan Kumasissa, Afrikan kainalossa.

Isä tiedusteli ensitöikseen, mitä tyttö mahtaa syödä. Emma järkeili pitävänsä ghanalaisesta ruoasta ja vastasi Nanalle, että mitä vain.

– Nana soitti taas isälleen ja kertoi, että tyttö sanoi syövänsä ihan mitä vain, että sillä on varmaan ihan kauhea nälkä. Todellisuudessa olin juuri sairastanut malarian ja lavantaudin, ja olin sen takia todella pienessä kunnossa, Emma naurahtaa.

Monen takaraivoon on iskostunut mielikuva suomalaisen naisen ja afrikkalaisen miehen avioliitosta. Tuossa mielikuvassa naista on käytetty hyväksi ja suhde on miehelle kulissi keplotella Suomen kansalaiseksi.

Emman ja Nanan kohdalla asetelma oli jo ensitapaamisessa päinvastainen. Yhtä vähän nelihenkiseksi kasvaneessa perheessä ovat pitäneet paikkaansa muut ennakkoasetelmat.

JATKA JUTUN LUKEMISTA NÄKÖISLEHDEN PARISSA

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.