Vapaita neliöitä isosti ja pienesti yrittämiseen

Rauman liikekiinteistökentällä poreilee tällä hetkellä mukavasti. Vaikka kaduntallaajan silmiin saattaakin näyttää siltä, että paraatipaikoilta keskustasta on viime aikoina jäänyt tyhjäksi liiketiloja, käydään parhaillaan monesta niistä vakavissaan neuvotteluja.

Vanha Rauma soveltuu parhaiten pienemmille erikoisliikkeille, kun taas keskustassa kysytyimpiä ovat hieman isommat liiketilat.

Sen on huomannut esimerkiksi Rauman Liiketalo Oy:n toimitusjohtaja Sami Fere, jonka yritys hankki heinäkuun lopulla koko Suvituulen kiinteistön. Kauppoihin kuului näin ollen myös jo vuosia tyhjillään ollut vanha Mustan Pörssin kiinteistö.

– Tarkoituksena on, ettei sitä enää kauaa tyhjillään pidetä, ja kiinnostusta kiinteistöstä on ollutkin. Neuvotteluissa monet tahot ovat nostaneet esille, ettei keskustassa juuri ole vapaana vastaavan kokoluokan tiloja, Fere sanoo.

Uusia yrittäjiä etsitään parhaillaan myös vanhan Sokoksen kiinteistöön, jonne toivotaan löydettävän kahdesta neljään toimijaa.

– Kesän lomien jälkeen tiloista on tullut kolme kiinnostunutta kyselyä, jotka ovat nyt pohdintavaiheessa, Osuuskauppa Keulan toimitusjohtaja Mika Marttila sanoo.