Varkaat eivät lomaile

Viime vuosi oli erittäin vilkasta asuntomurtorintamalla. Poliisi kirjasi viime vuonna lähes 2 700 asuntomurtoilmoitusta. Määrä on yli 500 enemmän kuin vuonna 2013, joten asuntomurtojen määrä on huolestuttavassa kasvussa. Lukumäärään eivät sisälly asumattomiin asuntoihin ja vapaa-ajan asuntoihin tehdyt murrot.

Lomakaudet lisäävät asuntomurtojen määrää, kun varkaille tarjoutuu tilaisuuksia vierailla tyhjiksi jääneissä kodeissa.

Poliisi muistuttaa, että yksinkertaisin keino asuntomurron ennalta estämiseen on asunnon pitäminen asutun näköisenä myös lomien aikana.

Naapuria voi pyytää tyhjentämään postilaatikon ja tekemään lumitöitä.

Lomasuunnitelmista ei myöskään kannata kertoa esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.

– Asuntomurtoja voi yrittää ehkäistä parantamalla asunnon valaistusta. Lukitusta voi parantaa esimerkiksi varmuuslukolla. Asuntojen ovet ja ikkunat tulisi pitää lukittuina aina, kun se on mahdollista. Varas voi tietysti tulla asuntoon myös ikkunan rikkomalla, jolloin vahvastakaan ovesta ei ole hyötyä, poliisitarkastaja Tommi Reen Poliisihallituksesta sanoo.

Liiketunnistimella varustetut ulkovalaisimet ja erilaiset hälytinjärjestelmät sekä erityisesti niistä näkyvästi ilmoittaminen ovat hyvä lisäturva ja saavat varkaan usein vaihtamaan kohdetta.