Varkaus Vanhassa Raumassa: ravintolaan mentiin takaikkunan kautta sisään, saaliiksi tietokone ja puhelin – "Eipä nyt hirveää omaisuusvahinkoa, mutta harmia kyllä"

Kuninkaankadulla sijaitseva Sydvest joutui varkauden kohteeksi.

| Päivitetty

Kuninkaankadulla Vanhassa Raumassa sijaitsevan ravintola Sydvestin henkilökunta kohtasi inhottavan tilanteen mentyään keskiviikkoaamuna valmistelemaan päivän lounasta: ravintolassa oli käyty luvatta.

– Takaikkunan kautta oli menty sisään. Varmaan sorkkaraudalla tai jollain väännetty ikkuna pois karmeiltaan, kertoo yrittäjä Eppu Sjöblom Länsi-Suomelle.

Varkaan tai varkaiden mukaan lähti toinen yrityksen puhelimista sekä kannettava tietokone.

– Kassaakin on varmaan etsitty, mutta se oli onneksi turvassa. Eipä siitä nyt hirveää omaisuusvahinkoa tullut, mutta harmia kyllä.

Normaalisti yhdeltätoista alkava lounasaika siirtyi poliisin tutkintatoimien ja jälkien siivoamisen vuoksi alkamaan vasta kahdeltatoista.

– Poliisi on tutkintansa ja oman osuutensa ravintolan puolelta hoitanut, joten me pääsemme avaamaan, kertoi yhdentoista jälkeen tavoitettu yrittäjä.

Rauman poliisiasemalta vahvistettiin Länsi-Suomelle yrityksen nimeä mainitsematta, että yhdestä osoitteesta on tehty ilmoitus murrosta Vanhan Rauman alueella keskiviikkona aamulla. Muita ilmoituksia epäillyistä rikoksista ei poliisille Vanhasta Raumasta ole tiistain ja keskiviikon väliseltä yöltä tehty.

Juttua muokattu 13.02: Lisätty poliisin kertomat asiat viimeiseen kappaleeseen.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut