Varsinais‐Suomi hakee kuntarajat ylittävälle sote-työlle jatkoa

Seuraavaksi Varsinais-Suomen on tarkoitus käynnistää Satakunnan tavoin vuoropuhelu kuntien ja kuntayhtymien kanssa siitä, miten palveluita kehitetään yhdessä.

Varsinais‐Suomen sote-uudistusta valmistelevat asiantuntijat näkevät valtakunnallisen soten kaatumisen valitettavana.

– Uudistusprosessi on osoittanut, että sosiaali‐ ja terveyspalvelujen uudistaminen näin laajasti nopealla aikavälillä on vaikeaa, toteaa Varsinais‐Suomen sote‐muutosjohtaja Antti Parpo.

Varsinais‐Suomen muutosvalmistelussa ollaan syksystä 2018 asti keskitytty palvelujen sisältöjen kehittämiseen hallintorakenteiden sijaan.

– Eväät yhteiseen kehittämiseen ovat maakunnassa hyvät, eikä paluuta entiseen ole. Kunta on yksittäisenä sote‐toimijana liian pieni, varsinkin ICT‐järjestelmät ja sähköisten palvelujenkehittäminen eivät onnistu hajanaisessa rakenteessa, analysoi Parpo.

Seuraavaksi Varsinais-Suomen on tarkoitus käynnistää Satakunnan tavoin vuoropuhelu kuntien ja kuntayhtymien kanssa siitä, miten palveluita kehitetään yhdessä.

Seuraavan hallituksen linjaukset määrittelevät jatkotyöskentelyn suunnan ja tahdin, mutta Parpo olettaa, että sote-palvelujen uudistaminen tulee jatkumaan.

– Lähtötilanne on hyvä palvelujen kehittämiseen yhteistyössä enkä usko työn katkeavan. Matkan varrella ymmärrys asukaslähtöisten palvelujen, digitaalisuuden ja käyttäjäkokemusten huomioimiseen ovat lisääntyneet. Näitä teemoja pitää edistää osana yhteiskunnan kehittymistä, toteaa Parpo.

Muutosorganisaatio valmistelee kokoavaa aineistoa niistä varsinaissuomalaisista palveluista, joita kannattaa jatkossakin kehittää, hallintomallista huolimatta.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut