Vasemmistoliitto: Suomella ei varaa yhteiskunnallisen levottomuuden lisääntymiseen

Sunnuntaina Poriin piirikokoukseen kokoontunut Satakunnan Vasemmistoliitto vaatii kannanotossaan julkisten menojen leikkaamisen lopettamista eriarvoisuuden kasvun ja työttömyyden lisääntymisen vuoksi.

– Suurten joukkojen ostovoiman tuntuva heikkeneminen on äärimmäisen tuhoisaa kotimarkkinayrityksille.

Piirijärjestö toteaa, että vasemmistoliiton on vaadittava muodostettavalta hallitukselta investoinneilla elvyttävää elinkeino- ja talouspolitiikkaa, sillä Suomella ei ole varaa siihen, että yhteiskunnallinen levottomuus lisääntyy pitkäaikastyöttömyyttä ja köyhyyttä kohdanneiden tyytymättömyyden vuoksi.

Lisäksi piirijärjestö nostaa Suomen ongelmaksi yksityisen sektorin pienuuden.