Vastine: Ponille jatkoaikaa

Vastineena lehtikirjoitukseen koskien valkoisen ponin tilannetta haluaisin tarkentaa, ettei kyseessä ollut kauhean erikoinen tapaus, kuten lehdessä erheellisesti kerrottiin.

Poni, jota ruvettiin kutsumaan Prinsessaksi, sai elämälleen jatkoaikaa rakastettuna lemmikkinä.

Se osallistui tilan päivittäisiin askareisiin jopa varastamalla ikkunalaudalta sen kuuluisan omenapiirakan.

Jos poni olisi vähääkään osoittanut ontumisen merkkiä, niin se olisi päätynyt sille tarkoitettuun jatkokäyttöön eli lihaksi.

Samasta paikasta on tullut aiemminkin tänne lopetettavaksi vanha huonokuntoinen hevonen, joten ei tässä nyt ihan tuntemattomia olla.

Prinsessa-poni on ihastuttanut niin tilalla kävijöitä kuin useassa Facebook-ryhmässäkin suloisella olemuksellaan.

Sen tarina on koskettanut monia. Näin koiran ruuaksi annettu poni sai jatkoaikaa.

Mitä tulee kyseiseen hakutilanteeseen, minulle ilmoitettiin myöhään illalla alle tunnin varoitusajalla, että niitä tullaan hakemaan.

Yritin sanoa, että minulla ei ole minkäänlaisia ulkovaloja ja joudun jättämään kaksi koiraa vapaaksi tarharemontin takia.

Koirista toinen on vielä pentu, se täytti juuri viisi kuukautta. Toinen on vanhus, muut koirat olivat tarhoissaan.

Koirat eivät milloinkaan purisi Prinsessaa. Ne nukkuvatkin vierekkäin ja ovat parhaat kaverukset.

Tilalla aikaisemmin käynyt teurastaja lopetti hommat. Jatkajaa on etsitty aktiivisesti kyselemällä face-ryhmissä ja soittelemalla muutamaan kymmeneen paikkaan.

Nyt asia on järjestyksessä ja jatkaja löytynyt.

Katja Peltomaa

Lisää aiheesta

Vain tilaajille Omistaja sai kuolleeksi olettamansa ponin takaisin kotiin