Pomppulinnoissa vastuu palveluntuottajalla

2,5-vuotias Edgas Fröjd leikkii Kaunisjärven leikkikentällä. Hän on saapunut paikalle äitinsä Emilia Fröjdin kanssa. – Tämä on todella mukava leikkipaikka, sillä välineet ovat sopivankokoisia myös lapselleni, Emilia ihastelee. Kuva: Esa Urhonen

Pomppulinnat ja muut ilmatäytteiset lasten leikkivälineet, jotka eivät ole kiinni maassa, voivat aiheuttaa ikäviä tilanteita.

Sunnuntaina Suvitien Merijakamolla kaatui puhallettava liukumäen ja pomppulinnan yhdistelmä, ja yksi lapsi joutui veden varaan.

Kun kyseessä on tapahtuma, on palveluntuottaja vastuussa leikkivälineissä sattuneista tapaturmista.

Rauman kaupungin puistotyönjohtaja Päivi Luotosen mukaan palveluntuottajan tulee huomioida mahdolliset vaaratilanteet etukäteen.

Tämän tulee huolehtia leikkivälineiden asiallisesta käytöstä.

Vanhempia ei voi velvoittaa valvomaan lapsia.

Palveluntuottajan tulee huolehtia, että välineen käyttöä valvoo joku henkilö. Tämän pitää varmistaa, ettei sallittu käyttäjämäärä ylity.

Leikkivälineissä pitää myös lukea, kuinka monta lasta voi olla siinä samaan aikaan turvallisesti.

JATKA JUTUN LUKEMISTA NÄKÖISLEHDEN PARISSA

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.