Vehreä keidas keskellä talvea: puutarhamyymälässä kohtaavat kasvit ja taide

Rauha Hartt ideoi taidetta valkoisen kuution ulkopuolelle. Lopputulos on moniulotteinen yhteisnäyttely.

| Päivitetty

Myös kuvataiteilija Rauha Hartin Valo-tytär on ollut mukana rakentamassa taidenäyttelyä puutarhamyymälään. Hartin kuratoima Synteesi tuo kasvien keskelle viiden taiteilijan teoksia. Kuva: Juha Sinisalo

– Mikä ihana paikka, ajatteli kuvataiteilija Rauha Hartt poiketessaan sattumalta sisälle Viherkäise puutarhamyymälään vuosi sitten.Hän kuvailee hetkeä taianomaiseksi, mielessä pyöri, miltä näyttäisi, jos palmujen ja kukkien keskelle toisi taidetta.

Ajatus ei jättänyt rauhaan.

– Samoihin aikoihin sain taiteilijaystävältäni, muotisuunnittelija Luis Cascantelta kasviaiheisia kuvia, joita hän oli tehnyt newyorkilaiselle muotitalolle. Heidän mallistonsa oli kasviaiheinen.

Hartt nauraa, että kasvit ovat aina olleet hänen ”soft spottinsa”. Lontoossa pitkään opiskellut ja asunut taiteilija piti ystävänsä kanssa kukkakauppaakin metropolissa kolmen vuoden ajan. Nykyään taiteilija asuu Espoossa.

New Yorkiin kotiutuneelta puertoricolaistaustaiselta Lois Cascantelta riippuu tilassa surrealistisia ihmis- ja kasviaiheisia digitaalisia maalauksia.

Ideasta toteutukseen

Tammikuussa maa on verhoutunut valkeaan vaippaan, mutta sisällä puutarhamyymälässä on ikuinen kesä. Nyt iso rakennus kätkee sisälleen myös taiteilijoiden teoksia. Mukaan valikoitui viisi tekijää, heistä yksi on Cascante.

New Yorkiin kotiutuneelta puertoricolaistaustaiselta taiteilijalta riippuu tilassa surrealistisia ihmis- ja kasviaiheisia digitaalisia maalauksia.

Hartin kuratoiman näyttelyn nimeksi valikoitu Synteesi ja teemaksi pohdinta ihmisen luontosuhteesta ja elämän monimuotoisuudesta.

Vuoden mittaisen projektin ajan taiteilijat ovat pitäneet yhteyttä videopuheluilla. Tekotavasta muodostui korona-aikana relevantti.

– Videotapaamisissa tosin puhuimme taiteesta muutoinkin kuin vain näyttelyyn liittyen. Keskusteluissa sai peilattua omaa työskentelyään ja mietittyä taiteen roolia tässä maailmantilanteessa, toteaa näyttelyn raumalaistaiteilija Katariina Mannio.

Laatikon ulkopuolella

Hartille taide on aina löytänyt paikkansa ”valkoisen kuution” ulkopuolelta.

– Olen kokenut erilaisten tilojen hakemisen hedelmälliseksi. Täällä on erilainen setup, teoksia on sommiteltu paikkaan, jossa jo on väriä valmiina.

Hän miettii jopa onko liian rohkeaa sanoa, että gallerioden aika olisi ohi. Ehkä ei kuitenkaan.

– Niilläkin on oma paikkansa.

Viherkäisen näyttely haastaa hänen mukaansa silti taidemaailman stabiliteettia ja rajoittuneisuutta.

– Kynnys tulla tänne on matalampi kuin valkoiseen boksiin, ja näyttely varmasti tavoittaa eri tavalla ihmisiä.

Omassa taiteessaan Hartt on kehittänyt kuvataidetta ja tanssia yhdistävän Dance n’Paint -metodin. Näyttelyssä on maalauksia, joissa tanssin liike näkyy abstrakteina siveltimenvetoina.

– Tekeminen on ollut kuluneen vuoden tapahtumien purkamista ja metodi on auttanut käsittelemään tapahtunutta.

Näyttelyn kansainvälinen vieras on kanadalainen kuvataiteilija Tasha Aulls, joka pääsi matkustamaan Raumalle alkuviikolla Helsingissä vietetyn vapaaehtoisen karenssin jälkeen.

Katse maailmankaikkeuteen

Näyttelyn kansainvälinen vieras on kanadalainen kuvataiteilija Tasha Aulls, joka pääsi Raumalle alkuviikolla Helsingissä vietetyn vapaaehtoisen karenssin jälkeen.

Aullsin tapa tarkastella maailmaa kattaa koko elämän kehityskaaren alkuräjähdyksestä maaperän syntyyn ja sen eliöihin.Tätä kaikkea hän kuvaa vesivärein kankaalle sekä mulperi- ja riisipaperille maalatuissa vertauskuvallisissa teoksissaan.

Työskentelyn taustalla on ajatus universumista kokonaisuutena, ekologinen lähtökohta sekä muutoksen tarpeellisuus.

– Korona on selkeästi ja kovalla äänellä opettanut, että meidän tulee luoda suhteemme luontoon uudella tavalla, tarkastella sitä uudesta näkökulmasta, uusien linssien läpi. Ja tehtävä paljon muutoksia.

Aulls työskentelee puutarhalla ja vetää biologiaa, tiedettä ja taidetta yhdistäviä työpajoja. Hän työskentelee Harttin kanssa RaumArsin taiteilijaresidenssissä alkutalven ajan.

Katariina Mannion hiilipiirustuksissa matkataan eurooppalaisiin talvipuutarhoihin.

Kasvien historiaa

Katariina Mannion mustavalkoiset hiilipiirrokset, Le jardin d’hiver / Talvipuutarha ovat katsaus kasvihuoneiden ja talvipuutarhojen historiaan.

– Tarkoitus oli myös käydä paikan päällä, Tukholmaan ja Helsinkiin ehdinkin, mutta muiden kuvalliset lähteet ovat kirjoista ja netistä.

Työt ovat jatkoa Mannion aiemmille teoksille kauppakasveista. Ensi kesän näyttelyssään hän tarkastelee Etelä-Amerikasta tuotujen kasvien matkaa muualle maailmaan.

– Ihmisillä on jo 1700–1800 -luvuilta ollut tarve olla luonnossa ja saada sitä ympärilleen. Siitä kertoo myös nousussa oleva viherkasviharrastus.

Osa kokonaisuutta ovat järvenpääläisen kuvataiteilijan Susanna Aution kuivatuista kasviksista ja vihanneksista tehdyt eläinveistokset.

Aulsin tavoin myös Mannio ja Hartt työskentelevät paikan päällä vihermyymälässä ja vetävät työpajoja.Tapahtumat järjestetään vallitsevat koronarajoitukset huomioiden.

SYNTEESI – SYNTHESIS Tasha Aulls, Susanna Autio, Luis Cascante, Rauha Hartt ja Katariina Mannio. Puutarha-myymälä Viherkäine 14.1.–14.2.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut