Moottorivene kaartaa koko ajan etäämmäksi Nurmeksen saaresta. Silkkiuikku kurkottaa töyhtöpäätään keskellä ulappaa ja yksinäinen haikara kaartaa juhannusviikon hailakansinisellä taivaalla. Matka saarelta mantereelle kestää hyvällä säällä parikymmentä minuuttia. Kun rantaudumme, kysyn Johanna Laakeristolta, lähtevätkö he takaisin saarelle. Hän vastaa, että mieli tekisi.
Vastaus tulee sydämestä. Lyhyen vierailun aikana tuli selväksi, että vasta hankittu saaripaikka on se, missä sielu lepää.
Yli satavuotias, ihanasti ikääntynyt ja vähän ränsistynytkin torppa omissa oloissaan on nyt Johanna ja Vesa Laakeriston piilopirtti. Monen muun suomalaisen tavoin he ovat tänä keväänä hankkineet itselleen kesäpaikan.
Täydellinen paikka omalle mökille
Se ei ollut rakkautta ensi silmäyksellä. Itse asiassa vaadittiin kolme käyntiä ennen kuin Johanna tajusi, että tässä se on.Vesalle tilanne selvisi vähän aikaisemmin, vaikka hän ei ollut ikinä edes ajatellut hankkivansa kesämökkiä.
Sattuma saneli, että toisin käy. Veneilyä innokkaasti harrastava pariskunta alkoi viime syksynä eräällä reissulla mielenkiinnosta tutkia, mitä mökit maksavat Rauman seudulla.
Johanna selasi nettiä ja totesi, että ”Nurmeksessa on tällainen paikka myytävänä”.
– Nurmeksessa! Missä siellä? muistaa Vesa kysyneensä heti. Hän tiesi, että jos jostain kesäpaikka hankitaan, niin sieltä.
– Rauhallinen paikka, ei naapureita ihan vieressä, hän perustelee.
Piilossa suurten kuusien takana
Haukea tulee hyvin, viimeksi suurin oli ehkä viisikiloinen. Päästimme sen takaisin, se oli vähän liian suuri, Johanna osoittaa kivikkoista ranta-aluetta lähellä mökkirantaa.
Loppumatka mennään varovaisesti kiviä väistellen.
– Kohta ollaan ihan eri maailmassa, Johanna sanoo malttamattomana.
Laakeristojen kesäpaikka on todellakin hyvin piilossa. Taivaita kohti kurkottavien koivujen ja kuusien takaa pilkottaa rapistuneen punamultainen rakennus, jonne johtaa kivikkoinen polku.
Sitä on viimeksi tallottu kymmenisen vuotta sitten. 1890-luvulla rakennettu talo ei oikeastaan ole kesämökki, vaan se on virallisesti asuinrakennus.
– Mä olen jo uhannut, että muutan kirjat tänne, Vesa virnistää ja on ainakin puoliksi vakavissaan.
Kaikki se, mikä voidaan korjata, korjataan
Rakennus oli viime vuosikymmenet yhden suvun omistuksessa. Täytetty hirvenpää kertoo, että myös metsästysseura on jossain vaiheessa pitänyt täällä majaa.
Tupa, kamari ja porstua olivat täynnä tavaraa, kun tila siirtyi Laakeristojen haltuun maaliskuun alussa.
Nyt tupa on sisustusta ja kalustusta vaille valmis. Täältä on kuitenkin turha etsiä nykyajan mukavuuksia, sillä torpassa ei ole sähköä eikä juoksevaa vettä.
Se sopii Laakeristoille hyvin. He haluavat asua ja elää vanhaa kunnioittaen ja perinteitä säilyttäen. Siksi taloakaan ei kunnosteta toiseksi kaupunkikodiksi.
– Lähtötilanne oli tiedossa eli talo on sellainen kuin on. Kun tällaisen paikan ostaa, pitää käsittää, että se on rakennettu 1890-luvulla ja että siinä on vaurioita, Vesa toteaa.
Itse tehdään niin paljon kuin mahdollista, tarvittaessa vaikka hirret omasta metsästä, ja kaikki, mikä voidaan korjata, myös korjataan. Me emme pelkää työtä eikä tämä edes ole työntekoa, he sanovat.
Pariskunnalla viisivuotissuunnitelma, jota toteutetaan myös sen mukaan, miten paljon kukkaronnyörit antavat periksi.
– Emme ota tästä paineita.
Mummolan aarteet löytävät uuden kodin
Tuvassa niin keittiön kalusteet kuin liesi ovat vanhoja. Ne vain putsattiin ja kaappien hyllyihin laitettiin siniruutuiset hyllypaperit ja reunoihin pitsinauhaa.
Lattia uusittiin kokonaan, mutta muut pinnat vain maalattiin. Sama urakka on aikanaan edessä myös muissa tiloissa.
– Ajatuksena oli ensin vain siivota paikka. Kamarissa raivataan tavaraa pois ja uusitaan lattia, mutta saattaa olla, että tapetteja ei vaihdeta. Kakluuni jää paikoilleen.
Kertakäyttökulttuurin karttajat myös sisustavat vanhalla. Johanna tekee löytöjä kirpputoreilta ja sosiaalisen median osto- ja myyntipalstoilta.
Myös osa mummolan aarteista löytää uuden kodin täältä.
– Pitsiverhot ja puusohva ovat mummon peruja, hän kertoo.
Myös värimaailmasta on selkeä visio: vanhaa tummansiniharmaata, valkoista ja ripaus pinkkiä.
Lattialle levitetään räsymatot, nekin talokaupan mukana tulleita.
Juhannuksena mustikkaa katsomaan
Veneilyn lisäksi luonnossa liikkuminen on ollut Johanna ja Vesa Laakeristolle aina rakas harrastus.
Tänä juhannuksena he viettävät ainakin osan ajasta mökillä. Yhtenä päivänä laitetaan eväät reppuun ja reppu selkään ja lähdetään katsomaan, millaista satoa mustikasta tänä vuonna saa.
Keskikesänkään juhlaa ei lekotellen vietetä. Jos mielii laittaa talokaupan mukana tulleet räsymatot tuvan lattialle, ne on ensin pestävä.
Tasaista kasvua jo viisi vuotta
Mökkien suosio on kasvanut tasaisesti vuodesta 2015 lähtien, kertoo toimitusjohtaja Maria-Elena Ehrnrooth Kiinteistönvälitysalan Keskusliitosta.
– Tänä keväänä suosion kasvu on useimmissa maakunnissa ollut kymmenien prosenttien suuruinen, mutta kappalemäärät ovat rajallisia. Koronakevään trendistä voimme toki puhua.
Eniten kysyntää on vesistöjen lähellä sijaitsevista mökeistä. Myös alle parin tunnin ajomatka on monen ostajan toiveissa.– Tie perille on plussaa samoin kuin mahdollisuus etätyöskentelyyn.
Kiinteistönvälistysalan Keskusliiton selvityksen mukaan mökkien myynti on kasvanut tasaisesti vuodesta 2015 alkaen.
Tänä vuonna tammi- ja toukokuun välisenä aikana myytiin 1 155 mökkiä, mikä on 26 % enemmän kuin viime vuoden vastaavana ajanjaksona ja 37 % yli pitempiaikaisen viiden vuoden keskiarvon.
Satakunnassa kasvua oli viime vuoteen verrattuna liki 10 prosenttia ja Varsinais-Suomessa nelisen prosenttia.– Kuumin sesonki ajoittuu touko–elokuulle, ja tämän vuoden toukokuussa myytiin ennätykselliset 564 mökkiä kiinteistönvälittäjien kautta. Mökkikauppa vilkastui lähes kaikissa maakunnissa.
Eniten myydään 50 000–100 000 euroa maksavia mökkejä.
Tilastot perustuvat kiinteistövälittäjien kautta tehtyihin kauppoihin. Luvuissa eivät ole mukana yksityisten väliset kaupat tai perintösaannot.
Lähde: Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.