Venla Laine voitti Satakunnan metsävisan

Venla Laine Siikaisten yhtenäiskoulusta on vuoden 2016 Metsävisan voittaja Satakunnassa. Laine kutsutaan kisaamaan Metsävisan voitosta valtakunnan finaalissa Helsingissä touko-kesäkuun vaihteessa.

Helmikuussa yläkouluissa pidettyyn Metsävisaan osallistui Satakunnassa reilut 1200 nuorta, 17 koulussa. Oppilaiden visalomakkeita tarkasti yhteensä 37 opettajaa.

Metsävisan maakuntavoittaja ratkaistiin koepapereiden perusteella. Laineelle voitto heltisi kahden pisteen erolla toiselle sijalle tulleesta Porin suomalaisen yhteislyseon Jaakko Johanssonista. Jaetulle kolmannelle sijalle kirivät Reetta Ihalin Eurajoen yhteiskoulusta ja Venla Nurmi Ulvilan yhteiskoulusta.

Valtakunnallinen yläkoululaisten Metsävisa järjestettiin tänä vuonna jo 35. kerran. Osallistujia oli kaikkiaan yli 27 tuhatta, heidän joukossaan Metsävisan historian miljoonas osallistuja. Valtakunnallisesti Metsävisaan osallistuttiin 383 koulusta Ahvenanmaalta Kilpisjärvelle. Tänä vuonna Metsävisa oli mahdollista tehdä suomen- ja ruotsinkielen lisäksi englanniksi.