Venttiilityöt pitävät Kaunisjärvenkadun risteyksen vielä suljettuna

Tältä näytti risteystyömaalla noin viikko sitten. Kuva: Pekka Lehmuskallio

Alkuperäisen suunnitelman mukaan Kaunisjärvenkadun liikenneympyrätyömaan läpi olisi pitänyt päästä ajamaan rajoitetusti jo tällä viikolla.

Venttiilityöt pitävät risteyksen suljettuna kuitenkin vielä arviolta keskiviikkoon asti.

- Tämän jälkeen risteyksestä pääsee kulkemaan rajoitetusti. Esimerkiksi kaivuu- ja kiveystyöt saattavat aina välillä sulkea osan kaistoista, kaupungin suunnittelupäällikkö Riikka Pajuoja kertoo.