Verohallinto muistuttaa jäännösveron toisesta erästä tekstiviestillä – eräpäivä 2. helmikuuta

Tekstiviestikampanjan tavoitteena on, että mahdollisimman moni maksaisi jäännösveronsa ajoissa ilman viivästysseuraamuksia. Kuva: LS-arkisto/Esa Urhonen

Noin 10 000 asiakasta saa viikolla 4 tekstiviestin, jossa muistutetaan, että jäännösveron toisen erän eräpäivä on tiistaina 2.2.

Viestin saajat ovat otos niistä asiakkaita, joilla jäännösvero on jaettu kahteen erään. Jäännösveron toista erää on maksettavana 500 000 asiakkaalla yhteensä 550 miljoonaa euroa.

Verohallinnon tekstiviestikampanjan tavoitteena on, että mahdollisimman moni maksaisi jäännösveronsa ajoissa ilman viivästysseuraamuksia.

Osalle tekstiviestin saajista lähetetään muistutusviestin jälkeen myös palautekysely.

Verohallinto muistuttaa myös, että heidän lähettämissään tekstiviesteissä ei koskaan kysytä verkkopankkitunnuksia tai henkilötietoja. Tekstiviestit ovat saajalleen maksuttomia.