Veronmaksajan taksvärkki täyttyy

Veronmaksajan taksvärkin päättymistä juhlistetaan tänä vuonna juhannuksena. Juhannuksen jälkeen vuoden loppuun saakka kansalaisten tulot jäävät kokonaan omaan käyttöön; alkuvuosi on laskennallisesti paiskottu töitä yhteisen hyvinvoinnin rahoittamiseksi.

Kuluvana vuonna kokonaisveroasteen arvioidaan Suomessa olevan 46,2 prosenttia kansantuotteesta, kun mukaan lasketaan valtion, kuntien ja kirkon verot sekä lakisääteiset sosiaalivakuutusmaksut. Tämä prosentti tulee vuoden 2014 työpäivistä laskettuna täyteen 19.6.

Veronmaksajan taksvärkkipäivää on Suomessa vietetty vuodesta 1981 lähtien.