Vexven tehtaalla Laitilassa kärähti kondensaattori – pelastuslaitos hälytti yhdeksän yksikköä

Kuvituskuva.

Varsinais-Suomen pelastuslaitos sai hälytyksen Laitilassa Riihenkalliontiellä sijaitsevalle venttiilifirma Vexven tehtaalle maanantaina aamupäivällä. Hälytys keskisuuresta rakennuspalosta tehtiin ennen yhtätoista.

Pelastuslaitos lähti paikalle peräti yhdeksän yksikön voimin, onhan kyse kuitenkin suurehkosta tehtaasta. Itse tehtävä osoittautui lopulta melko pieneksi, kertoo päivystävä palomestari Niko Koski.

– Siellä oli kondensaattori kärähtänyt, ja siitä muodostui savua. Pelastuslaitoksen tehtäväksi jäi tarkistaa ja tuulettaa tilat, Koski sanoo.

Tehtaan henkilökunta oli suorittanut evakuoinnin ja tehnyt hätäilmoituksen. Alkusammutusta ei ollut yritetty, koska näkyvää paloakaan ei ollut.

Työt tehtaalla jatkuvat Kosken käsityksen mukaan normaalisti.