Video näyttää kaahailun Unajassa: poliisiauton pakeneminen päättyi alikulkutunnelin läpi ajamiseen – syyttäjän väitteet jäivät kuitenkin oikeudessa näyttämättä toteen, ja rikosnimike lieveni

Vaarallinen ajoreitti kulki Pyhärannantieltä Unajantiellä ja siitä Koijärventielle johtavalle hiekkatielle, joka muuttuu kevyen liikenteen väyläksi (kuvassa), jossa sora pöllysi autoilijan paetessa poliisia. Koko video löytyy alempaa jutusta. Kuvakaappaus poliisiauton kameran tallentamasta videosta.

Ensin rajua ylinopeutta poliisiautoa vastaan, sen jälkeen samaista poliisiautoa vähintään yhtä kovaa pakoon. Vauhtia kuudenkympin alueella yli sata kilometriä tunnissa ja neljänkympinkin alueella 88 kilometriä tunnissa. Viimeisenä temppuna ennen pysähtymistä pyörätien ja sillä sijaitsevan alikulkutunnelin läpi ajaminen.
Yllä kuvatuin tavoin syyttäjä kuvasi haastehakemuksessaan vuonna 1977 syntyneen miehen ajosuoritusta.

Lisää aiheesta

Rauman ja Porin suunnalla on kiihtyneempiä kuskeja kuin muualla – vakuutusyhtiön mukaan syynä on muun muassa kasitie