Vielä 40 000 veronpalautusta saavan tilinumero puuttuu – maanantaina ehtii vielä ilmoittaa

Jäännösveron ensimmäinen eräpäivä on 3. elokuuta.

Veropalautukset tulevat suurelle osalle suomalaisista jo elokuussa. Peräti 40 000 veronpalautusta saavan asiakkaan tilinumero puuttuu. Jos Verohallinnon asiakastiedoissa ei ole veronpalautusta saavan tilinumeroa, palautusta ei voida maksaa tilille. Asiakkaiden täytyy ilmoittaa tilinumeronsa Verohallinnolle itse.— Vielä tänään eli 27.7. ehtii ilmoittaa tilinumeronsa elokuun veronpalautusta varten. Tilinumero kannattaa ilmoittaa OmaVeron kautta, mikä on helppoa ja turvallista. Kannattaa myös muistaa, että jos on esimerkiksi vaihtanut pankkia, pitää uusi pankkitilitieto ilmoittaa Verohallinnolle, ylitarkastaja Tarja Tapio sanoo.

Jos Verohallinnon tiedoista ei löydy tilinumeroa, maksetaan mahdollinen veronpalautus asiakkaalle maksuosoituksena eli rahalähetyksenä OP:n välityksellä. Osuuspankit perivät maksuosoituksen lunastamisesta palveluhinnastonsa mukaisen maksun.

Suurimmalla osalla mätkyjen eräpäivä on elokuun alussa

Suurimmalla osalla henkilöasiakkaista, joilla on jäännösveroa eli mätkyjä maksettavanaan, on ensimmäisen erän eräpäivä jo 3.8. Tällöin noin 330 000 asiakasta maksaa jäännösveroa yhteensä noin 105 miljoonaa euroa. Verot kannattaa maksaa viimeistään eräpäivänä, koska maksamattomalle verolle kertyy viivästyskorkoa heti eräpäivää seuraavasta päivästä alkaen. Maksamiseen tarvittavat tiedot näkyvät verotuspäätöksestä ja OmaVerosta.

Tarja Tapio kehottaa myös malttiin.

— Jos olet saanut uuden verotuspäätöksen, tarkista viimeisimmässä päätöksessä ilmoitettu jäännösveron määrä ja eräpäivä, ja maksa viimeisimmän päätöksen tietojen mukaisesti sen jälkeen, kun verotuksesi on päättynyt. OmaVerosta näet aina ajantasaisimmat tiedot ja voit tarkistaa esimerkiksi maksettavien verojen määrän ja eräpäivän, sekä myös maksaa verot kätevästi OmaVeron kautta.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut