Viikon keräystuotto menee Osmosen talolle

Raumalla helmikuun alussa järjestetyn Pieni teko, iso vaikutus -hyväntekeväisyysviikon keräystuotto on päätetty ohjata Osmosen talolle.

– Viikon keskustelutilaisuudessa nousi vahvasti esille, että on paljon heitä, jotka jäävät hyväntekeväisyydessäkin aina toisten jalkoihin. Päihdeongelmaiset ovat yksi tällainen ryhmä, perustelee Marva Median päätoimittaja Janne Rantanen.

Osmosen talossa on kymmenen Rauman kaupungin tukiasuntoa, jotka on tarkoitettu asunnottomille raumalaisille miehille. Tukiasumispalvelut tuottaa Rauman Seudun Mielenterveysseura.

– Tukiasuminen Osmosen talolla tarkoittaa muutosprosessia asukkaan elämässä. Muutokseen pyritään säännöllisillä, tavoitteellisilla ja motivoivilla keskusteluilla oman ohjaajan kanssa, kertoo Rauman kriisikeskuksen johtaja Tuija Eskelinen.

Tukityöskentely on tiivistä, joustavaa ja siinä on vahva kuntouttava ja eteenpäin ohjaava ote sekä hoidollinen näkökulma.

– Osmosen asuminen on tarkoitettu väliaikaiseksi ratkaisuksi matkalla kohti itsenäistä asumista ja pärjäämistä kevyemmän tuen avulla, Eskelinen toteaa.

Keskimäärin tukipalveluyksikössä asutaan 244 vuorokautta.

Pieni teko, iso vaikutus -viikko on tarkoitus järjestää myös ensi vuonna.