Viikon varrelta: Kares lauloi komeasti venäjäksi kansanmurhatehtaasta

Viime viikon uutisjutussamme oli kuvaa Järviluodosta, ilmasta ja mereltä otettuna. Veikkaan, että tästä puhutaan vielä, kun porukat saavat paattinsa vesille.

| Päivitetty

Mika Kares ja muut illan tähdet saivat palata lavalle kumartamaan useamman kerran.

Vaimoni ehdotti talvella, että lähtisimme keväällä lyhyelle lomalle Tampereelle. Vähän epäröin, koska räknäsin kyseisen päivämäärän voivan hyvin osua jääkiekon SM-liigan loppuottelun kanssa päällekkäin.

Juuri niin kävi. Olimme Tampere-talolla, kun samaan aikaan melkein naapurissa Nokia-areenalla pelattiin ratkaisevaa kiekkofinaalia. Onneksi en laskenut liikaa Lukon varaan. Raumalaisjoukkue ei päässyt edes välieriin.

Niinpä saatoin keskittyä illan kulttuuriantiin. Eurajoen poika Mika Kares lauloi upeasti ”Babi Jar” -sinfonian. Ääntä isosta miehestä riitti tunnin settiin, vaikka tähti kertoi siite- ja katupölyn vaivanneen kovasti.

"Laulusolisti Mika Kares samaistui Babi Jarin hahmoihin ja tuntoihin suurella sisäisellä palolla ja ymmärryksellä. Maailman tärkeimmillä oopperalavoilla menestyksestä toiseen rientävän basson esitystä seurasi kuin jotakin trilleriä. Ilmiömäisen ilmaisuvoimaisen äänen ohessa suuren vaikutuksen teki hänen venäjänsä luontevuus”, kehui Aamulehden kriitikko.

Vaikutuksen teki myös Viron kansallinen mieskuoro, jonka solistina Kares esiintyi Tampere filharmonian Oi ihmisyys-konsertissa. Kapellimestarina touhusi John Storgårds, BBC:n filharmonikoiden ylikapellimestari.

Laitetaan vielä promokuva bassotähdestä, niin kasvotkin näkyvät.

Venäjäksi Kares lauloi, mutta onneksi suomennetut sanat löytyivät ohjelmalehtisestä. Jevgeni Jevtusenkon teksti on raju ja vaikuttava.

Babi Jar kertoo yli 33 000 juutalaisen joukkoteloituksesta kahdessa päivässä Kiovassa Ukrainassa vuonna 1941. Melkoinen kansanmurhatehdas!

Rikos ihmisyyttä kohtaan meni Saksan piikkiin, mutta Neuvostoliitto pyrki unohtamaan tappotehtaan kokonaan. Runoilija Jevtusenko rikkoi hiljaisuuden ja Dmitri Sostakovits otti Babi Jarin sinfoniansa lähtökohdaksi.

Sinfonian muissa osissa Jevtusenko pilkkaa muun muassa neuvostoarjen ankeutta, sensuuria, pelon ilmapiiriä ja juutalaisvastaisuutta. Arvasit oikein. Esityskieltoon moinen roska itänaapurissa pantiin.

Merikylpylän elämä jatkuu, ja hyvä niin. ”Merskan”, joka viime vuosina on tunnettu Fåfängan paviljonkina, uusi omistaja Riku Suominen avasi suunnitelmiaan Länskärille. Tansseja ainakin pidetään.

Suominen, joka pyörittää kiinteistönhuoltoyritystä, on rakentamassa Juhlatilat Piccolosta paikallisesti merkittävää rypästä. Piccololla oli ennen Merskaa jo urheilutalo Ooperi ja Kullanperän vanha koulu.

Pari viikkoa sitten kerroin tällä palstalla käynnistäni Rauman satamassa. Muistan miettineeni, miltä mahtaakaan Järviluoto näyttää mereltä päin katsottuna alkavalla veneilykaudella.

Iso Järviluodossa tehtiin talvella laajat hakkuut, joissa saaren toisessa päässä pystyyn jätettiin vain joitakin pesäpuita. Ajatus oli estää Suomen suurimman merimetsoyhdyskunnan laajeneminen.

Viime viikon uutisjutussamme oli kuvaa ilmasta ja mereltä otettuna. Veikkaan, että tästä puhutaan vielä, kun porukat saavat paattinsa vesille.

UPM:lle osui kaksi isoa päivämäärää peräkkäin tässä hiljattain.

Huhtikuun 15. päivänä startattiin Paso de los Torosin sellutehdas. Uruguayn projektin kustannukset kohosivat 3,5 miljardiin dollariin, sillä tehtaan lisäksi investointipakettiin kuuluivat satamaterminaali, uusi eukalyptustarha sekä erinäisiä infrahankkeita. UPM uskoo rakentaneensa rahasammon.

Huhtikuun 16. päivänä starttasi Olkiluoto 3. Sekin oli iso juttu metsäjätille, sillä UPM omistaa OL3:sta noin kolmanneksen. OL3:n loppuhinnaksi TVO:lle tuli 5,8 miljardia euroa.

UPM:n painopaperitoimitusten määrä väheni tammi-maaliskuussa yli 25 prosenttia, kun asiakkaat purkivat varastojaan. UPM teki silti kelpo tuloksen myös Communication papers -ryhmässä, johon Rauman tehdas kuuluu: vertailukelpoista liikevoittoa 8 prosenttia liikevaihdosta.

Keskustan ryhmyri Eeva Kalli kertoi jo edellisviikolla, että oppositioon suosiolla siirtyvä puolue on valmis tukemaan uutta hallitusta joissakin asioissa.

Hieman ihmettelin, kun ilmoituksesta yritettiin myöhemmin nostattaa jonkinlaista kohua. Hölmöähän olisi, jos oppositiopuolueet pyrkisivät torppaamaan kaikki hallituksen esitykset.

Inttimuistot heräävät eloon monen rinnassa, kun jossain puhutaan Cooperin testistä, kirjoitti urheilutuottajamme viime viikolla. Toden totta.

Kun uutisoitiin NBA-koripalloilija Lauri Markkasen juosseen 12 minuutin testissä yli 3000 metriä, alkoi meikäläisen somekuplaan ilmestyä vanhoja testituloksia.

Onhan juoksukunnon heikentyminen melko dramaattista. Kun 80-luvulla palvelukseni Porin prikaatissa suoritin, varusmiesten keskiarvo oli noin 2700 metriä. Nykyisin se on alle 2400 metriä, siis melkein ratakierroksen vähemmän.

Vaalimainos pelipaidassa. Sellainenkin erikoisuus tuli vastaan Suomen jalkapallomuseossa, jossa kumma kyllä, kävin ensi kertaa vasta nyt.

Kaudella 1993 FC Oulun pelipaitojen rinnuksissa komeili iso karikatyyri Marasta. Hyvin meni. FC Oulu nousi liigaan ja Martti Ahtisaari valittiin Suomen presidentiksi.

Nykysäännöt eivät taida tällaista mainostamista sallia?

Näin juhlatunnelmissa vielä loppuun vanha valokuvapari Länsi-Suomen arkistosta (Pekka Lehmuskallio).

Hyvää vappua!

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut