Viikon varrelta: Rauma myy, purkaa ja rakentaa kouluja

Kun uutta tilaa valmistuu, on vanhoista luovuttava. Tässä kohtaa pitääkin selvittää löytyisikö ostajaa, joka keksii uutta käyttöä. Ei Tarvonsaarta kukaan purkamassa ole, suojeltua rakennusta.

| Päivitetty

Rauma aloitti uuden Nanujärvelän koulukeskuksen kaavoittamisen Aronahteen ja Nanun koulujen alueelle. Suunnitteilla on noin 550 oppilaalle mitoitettu alakoulu, uusi keskuskeittiö ja liikuntasali (LS 12.5.).

Tavoitteena on ”arkkitehtonisesti, kaupunkikuvallisesti ja toiminnallisesti korkealaatuisen koulukeskuksen rakentaminen”. Nanun ja Kourujärven koulut korvaava rakennus voidaan ottaa käyttöön aikaisintaan elokuussa 2026.

Nanujärvelän tieltä purettavista rakennuksista Nanu valmistui kansa- ja kansalaiskouluksi 1962.

Samaan aikaan, siis 60 vuotta sitten, aloitti myös yksityinen yhteiskoulu vieressä Aronahteella. Aron laajennukset valmistuivat 1965 (lukio) ja 1976 (kansalaisopisto).

Keskusruokalan ja hammashoitolan rakennus valmistui 1977. Sekin on jäämässä pois käytöstä.

Jo aikansa palvelleiden rakennusten korvaaminen uusilla on usein fiksua. Tässä tapauksessa vaan jaksaa vaivata, että Nanuun tehtiin yli 6 miljoonan euron peruskorjaus vain reilut kymmenen vuotta sitten. Aroa puolestaan remontoitiin ja laajennettiin viisitoista vuotta sitten, kun kaikki Rauman neljä lukiota yhdistettiin.

Sunnuntain Länskärissä esiteltiin Karin kampuksen rakennustöiden etenemistä. Noin 130 ihmistä ahertaa työmaalla ja määrä on nousemassa. Hommia tehdään lauantaisinkin.

Kampuksen hinta, 75 miljoonaa euroa, puhuttaa raumalaisia. Kaupungin rakennuttajapäällikkö Kimmo Salminen muistutti jutussamme, että Karin kampus korvaa monta vanhaa. Niiden korjaamiseen menisi helposti ainakin 50 miljoonaa euroa, vertasi Salminen.

Kampuksen valmistuttua kaupunki ei enää tarvitse muun muassa Ankkuripuiston ja Tarvonsaaren koulurakennuksia. Musiikkiopisto, kuvataidekoulu ja kansalaisopiston toimisto siirtyvät Kariin. Niinpä kaupunginhallitus päätti selvittää ex-koulujen myyntiä.

Aika äläkkä siitä nousi, Tarvonsaaresta varsinkin. Onhan se Rauman kaikkein vanhin lyseorakennus, jossa oppikoulu, Rauman yhteislyseo, aloitti vuonna 1897.

Eräskin lukija kirjoitti: upea Tarvonsaaren ex-koulurakennus kannattaa säästää teatteriksi, museoksi tai muuksi vastaavaksi. Jos myydään, niin voidaan purkaa. Asiaa kannattaa miettiä.

KH:n päätös on kuitenkin oikea. Kun uutta tilaa valmistuu, on vanhoista luovuttava. Tässä kohtaa pitääkin selvittää löytyisikö ostajaa, joka keksii uutta käyttöä. Ei Tarvonsaarta kukaan purkamassa ole, suojeltua rakennusta.

Ellei sopivaa ostajaa löydy ja kaupunki sijoittaa Tarvonsaareen jotain muuta, on vastaavasti jostain muusta päästävä eroon.

Äijänsuon jäähallin katto uusitaan. Kivikylän Areenan jalkapallostadionin puoleisen vesikaton bitumikermikate vaihdetaan Protan-vesikatteeksi.

Tarjouspyynnössään kaupunki pyytää urakoitsijoilta optiota myös kattomainoksesta.

Äijänsuon talviharjoitteluhallin tekonurmi menee myös vaihtoon. Tekninen valiokunta antaa urakan tällä viikolla Saltexille. Helppo on näin ennakoida, sillä tarjous (187 000 euroa, alv nolla) oli ainoa ja mahtui budjettiraamiin.

Emerituspiispa Eero Huovinen sanoi haastattelussamme sotaa pelkääville, että nyt on pidettävä pää kylmänä, sydän lämpimänä ja kädet ristissä. 

Huovinen kertoi, että häntä ilahduttavat lasten vilpittömät ja suorat kysymykset. Esimerkiksi kouluvierailuilla on kysytty miksi maailmassa on sotia ja miten paljon hän itse on tehnyt syntiä. Ja sitäkin mitä jääkiekkojoukkuetta piispa kannattaa.

Olisi sen jutussa voinut mainita. Rauman Lukkoa. Tässä lainaus vanhasta kolumnistani:

"Eero Huovinen astelee Kivikylän Areenalla Lukon kaulahuiviin sonnustautuneena. Miehen tunteville se ei ole yllätys. Hän tunnustaa Rauman Lukon värejä myös Helsingissä. On tehnyt niin vuosikymmenet. ”Olen perinteille uskollinen mies. Lukon kannattaminen jäi päälle jo yli 50 vuotta sitten, Mölli Keinosen ja Eetu Rastion aikoihin. Mutta on tässä asenteellista taustaakin. Pääkaupunki ei ole maailman napa. Koko maa on arvokas”, Huovinen selittää. Piispa saapui seuraamaan SM-välierää Lukko-Tappara. Aition pöydältä hän nappaa otteluohjelman ja tiirailee sitä mietteliäänä. ”Tämähän on Jeesuksen sanomaa”, hän tuumaa. Ottelulehtisen kannessa lukee ”Uskon – yhdessä olemme vahvempia”. Kevään teema on tullut Lukon kannattajille jo tutuksi. Selitän piispalle lyhyesti mistä on kyse. Mies nyökkäilee hyväksyvästi. Uskoa se on tämäkin usko. Ja arvokasta yhteisöllisyyttä.

Raumalaislähtöinen taiteilija Jarmo Mäkilä kertoi Yle Areenasta löytyvässä haastattelussa, että Suomessa on taiteilijan vaikea tulla toimeen, ellei ole linkkejä ulkomaille. Hänen uusimman taidevaiheensa rajut pojat ja miehet ovat päätyneet enimmäkseen maamme rajojn ulkopuolelle.

Esimerkiksi Roman Abramovitsh on "ostanut kuusi isoa duunia", kertoi Mäkilä. Kyllä, se sama oligarkki, jonka pakotelistalle jouduttuaan oli pakko myydä lontoolainen jalkapalloseura Chelsea.

Abramovitsh on merkittävä mesenaatti kulttuurin saralla. Hän muun muassa perusti Garage-nykytaidemuseon Moskovaan Dasha Zhukovan kanssa.

Saksalaisvarustamo Phoenix Reisenin Artania tuo risteilymatkustajia Raumalle heinäkuun alussa. Kielistä lähtevällä kahden viikon risteilyllä käydään Ruotsissa, Suomessa, Virossa, Latviassa ja Puolassa ennen paluuta Saksaan. Suomessa satamia ovat Kemi, Rauma, Turku ja Helsinki.

Artania on rakennettu 1980-luvulla Helsingin telakalla. Prinsessa Diana kastoi uuden laivan silloin Royal Princessiksi.Turkuun tehdään suvella parikymmentä risteilyvisiittiä. Siis ruotsinlaivojen lisäksi.

Yle tuo toimipisteen Raumalle. Lukija ihmetteli, kun jutussa kerrottiin, että Virpi Laine oli ensimmäinen Ylen toimittaja täällä. Hän muisti Leena Arjavaaran olleen Raumalla 70-80-luvuilla samassa toimessa.

Oikein lukija muisti, ja meikäläinenkin. Jutuissani kirjoitin Laineen (nykyisin Adamsson) olleen se edellinen toimittaja Raumalla. Ei siis ensimmäinen.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut