Viikon varrelta: Raumalle imagokolaus, jos kylpylä meneekin Eurajoelle

Kaupunginjohtaja Kari Kosken suuhun oli Rauman tiedotteessa soviteltu sanat: ”voimme rakentavasti miettiä kehittämiskohteita, vaikka julkisuudessa onkin jo räväytelty konsulttimaisilla sanakäänteillä”.

Pelkäänpä, että juna meni jo ohi Fåfangan aseman. Pysähtymättä. Hemmetinmoinen töppi, jos melkein kypsä omena annetaan naapurille. Tai jo annettu?

Noin purki mieltään tuttu lukija sunnuntaina. Hän arveli, että Raumalle pitkään puuhattu kylpylähotelli menisi Eurajoelle, Luvian Laitkariin.

Raumalle olisi imagokolaus, mikäli niin kävisi.

Kylpylää suunnittelevan Narmaconin toimitusjohtaja Esa Narmala kertoi Länsi-Suomelle viime viikolla, että jos ”kaupungilla työskentelevät, asiasta päättävät henkilöt antavat jo tässä vaiheessa vastustavia lausuntoja, niin mitä sitä turhia jatkamaan”.

Narmalan mukaan toisella paikkakunnalla on ”ollut täysin erilainen vastaanotto ja hommat toimineet sujuvammin”.

Rauman kaupungin säästötalkoot olivat toinen viime viikon kuuma puheenaihe.

Kaupunginjohtaja Kari Kosken suuhun oli Rauman tiedotteessa soviteltu sanat: ”voimme rakentavasti miettiä kehittämiskohteita, vaikka julkisuudessa onkin jo räväytelty konsulttimaisilla sanakäänteillä”.

Sitaatilla viitattiin Länsi-Suomessa julkaistuun konsultti Eero Laesterän haastatteluun. Uutistekstin lennokkuus menee osin meikäläisen piikkiin, mutta toki Perlaconin mies sanoi sen mitä lehdessä luki. Ja myös sitä tarkoitti.

Rauma ei ole kriisikunta, ei vielä. Sekin Länskärin jutussa selvästi sanottiin.

Sitä paitsi suuri säästötarve ­oli kerrottu useammassa perinteisen asiallisessa uutisessa jo ennen konsultin haastattelua. Palautteesta päätellen vähän räväkämpi esitystapa oli tarpeen.

Voihan sitä rakentavasti kehitellä, mutta jos ja kun 15 miljoonaa euroa kustannuksia leikataan, on selvää että järkytetään joitakin ihmisiä.

Keskiviikkona juhlistetaan raumalaisen BMH:n 90-vuotista teollisuustaivalta. Firma tarjoaa muun muassa munkkikahvit Lukon liigamatsissa.

90 vuotta saadaan täyteen, kun yrityksen historia aloitetaan Sytyttimestä, jonka Rafael Lönnström perusti vuonna 1929. Lönnströmiläisen teollisuuden historiaa on kerrattu viime aikoina tässä lehdessä.

Teresia ja Rafael Lönnströmin Säätiön ylläpitämä Lönnströmin taidemuseo on ehdolla vuoden museoksi Suomessa. Museon nykymalli on erikoinen. Viisi vuotta sitten säätiö päätti myydä museotalon (entinen poliisilaitos, nykyinen Old Coppers -pubi) ja käyttää rahaa seinien sijaan sisältöön.

Seinätön taidemuseo herätti innostusta. Ensimmäistä 100 000 euron apurahaa haki yli 150 taiteilijaa tai ryhmää. Valinta tyrmistytti. Suuri potti annettiin kahdelle turkulaiselle taiteilijalle, jotka ostaisivat asumattoman talon, aitaisivat sen ja jättäisivät rapistumaan. Pöytyältä sellainen pitkän haun jälkeen löytyi.

Rohkenen epäillä, ettei mesenaatti Teresia Lönnström olisi näin hölmölle idealle lämmennyt.

Hävettää. Ja surettaa niiden pienillä tuloilla kituuttavien taiteilijoiden puolesta, joilla oli tarjota paljon parempia ehdotuksia.

Vaan mahtoiko olla yhtään hullumpaa?

”Khronoksen talo” ei ole taidetta, vaan ympäristörikos.

Loppupiristys vielä. Pallo-Iirojen seurayhteisö näytti voimaansa viime perjantaina, kun ”valkoinen kurittaja” peitti Äijänsuon jalkapallokentän lumella.

Kymmenittäin talkoolaisia ilmaantui illalla kolaamaan viheriön esiin.

Vaikutuksen teki, että kolaan tarttui myös edustusjoukkueen englantilainen päävalmentaja Scott Green, Valioliigaakin pelannut entinen ammattilaisfutari.

Pisti miettimään, että jotain voi tehdä itsekin. Eikä vain huutaa kaupunkia apuun.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut