Viikon varrelta: Työttömien tuhatpäinen joukko pitäisi perata

| Päivitetty

Elinkeinoministeri Mika Lintilän Elinvoimaa alueilta -kiertue pysähtyi Raumalle. Valtuustosalissa pidetyssä paneelikeskustelussa puhuttiin muun muassa koko maassa ilmenevästä osaavan työvoiman pulasta.

Maakuntahallituksen puheenjohtaja Reijo Kallio huomautti, että Satakunnassa on edelleen 8800 työtöntä työnhakijaa (LS 24.1.).

Kuten Kallio sanoi: se joukko pitäisi perata.

Yle piti koko viime viikon aktiivisesti esillä ristiriitaista tilannetta: Suomen telakoilla työskentelee kasvava joukko ulkomaalaisia, vaikka Lounais-Suomessa on tilastojen mukaan liki tuhat laivanrakentajaa vailla työtä.

Tuhat on taatusti yläkanttiin. Sellaista määrää osaavaa ja hommiin oikeasti haluavaa työvoimaa kortistosta ei millään löydy.

Toisaalta kukaan ei tunnu tietävän paljonko todella löytyisi.

Vastaus olisi hyvä saada selville, monestakin syystä.

Selvää on, että suomalaisten rautakourien kiinnostusta laimentaa palkkataso, jota ulkomainen työvoima painaa alas.

Vierastyöläisten yleisin tuntipalkka Rauman telakka-alueella oli 11 euroa, kun Teollisuusliitto tilannetta kartoitti edellisvuonna (LS 26.1.). Suomalainen tienasi noin 15,50 euroa tunnissa.

Toisaalta selvää on sekin, ettei palkkoja kovin paljon voi korottaa.

Muuten käy niin, että laivat rakennetaan jossakin toisessa maassa – jonne samat itäeurooppalaiset työn perässä suuntaavat.

Suomessa rakennettavien laivojen kotimaisuusaste on hiljalleen pienentynyt.

Meyerin Turun telakka ei pystyisi mitenkään rakentamaan maailmanluokan risteilijöitä ilman vierastyöläisiä. Meyerin ilmoituksen mukaan telakka-alueella käy päivittäin duunissa noin 1500 ulkomaalaista. Silti selvä enemmistö on yhä suomalaisia.

RMC:n tuore tilaus Merenkurkun autolautasta tietää noin 800 henkilötyövuotta. Sellainen määrä näkyy Rauman seudulla: kaupoissa, palveluissa, asunto- ja vuokramarkkinoilla (LS 12.1.).

Muutama irvileuka kyseli miten tapahtuma voi olla Rock In The City, jos se järjestetään Unajassa.

Kylähän Unaja toki on, mutta Uotilan tavoin sitä ajattelee nykyisin lähinnä yhtenä kaupunginosana.

Se on sitten eri asia, jos jonkun mielestä Raumaa ei voi citynä pitää.

Joka tapauksessa Unajan viihdepuisto herää vuosien hiljaiselon jälkeen henkiin. Viimeksi Unajassa oli säpinää suvella 2011.

Pieni ajankuva, raumankielisestä lehdestämme tuolloin:

”Heinguus Unajas rokka ammeriikkalaine metalkapel W.A.S.P.

– Bändill ol Raumalinnas joku vuas takasin geikka eik paremppa Raumall ol ikä näht eik kuult. Ruakottoman gova, hehkutta Räsäne.

Jonku miälest koko orkester suutta oll ruakoton. Pitkhiuksise äijä ovak kamala näkössi. Veisutte sana valuvas seksi ja väkivaltta.

Kapelin dunnetump hitt o I Wanna Be Somebody; Mnääkin tahdoisi oll joku.”

Kirjoituksen alussa mainitun ministeri Lintilän Rauman-visiitti ajoitettiin Rolls-Roycen suuren investoinnin virallisten avajaisten päivämäärälle (LS 24.1.).

Potkurilaitetehdas vaihtaa omistajaa. Norjalaisen Kongsbergin kyltit ruuvataan paikoilleen maaliskuun alussa.

Ellei suuri yrityskauppa lykkäänny vielä kuukaudella. Kaikki on sovittu, enää odotellaan enää Brysselin hyväksyntää. Sellaista kuulin isojen poikien puhuvan, että asiaa hoitava virkamies on ollut joulu- ja sairaslomalla.

Piristystä pakkaspäiviin toi Teatteriyhdistys Faken Fame-musikaali, jossa esiintyy suuri joukko paikallisia nuoria (LS 24.1.). Esitykset Rauma-salissa jatkuvat, suosittelen lämpimästi.

Ilkka Koivula tekee hienon comebackin Rauman kaupunginteatterin lavalle näytelmässä Tarkastaja tulee (LS 24.1.).

Brittiklassikko toimii erinomaisesti, vaikka se sijoittuu yli sadan vuoden taakse. Keskeinen teema, rahanvalta, on aina ajankohtainen. Toiset vaan ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

Meikäläistä hieman häiritsi, että BBC:n tv-elokuva oli vielä turhan tuoreessa muistissa. Yle esitti sen vain kaksi ja puoli vuotta sitten.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut