Viikonlopun sateinen sää muuttuu alkuviikosta tavallista lämpimämmäksi

Hellerajakin voidaan rikkoa osassa maata.

Viikonlopun epävakainen sää muuttuu alkuviikosta jopa hieman tavallista lämpimämmäksi ja aurinkoiseksi, kertoo Ilmatieteen laitos. Lämpötila nousee viikonlopun jälkeen koko maassa, ja varsinkin maan etelä- ja länsiosassa on luvassa aurinkoa.

Ilmatieteen laitoksen mukaan lämpötila liikkuu 20 asteen molemmin puolin, ja osassa maata voidaan rikkoa hellerajakin.Lämpötila nousee alkuviikon aikana aurinkoisilla alueilla 22–24 asteen tuntumaan. Lämpötila on pari lämpöastetta normaalia lämpimämpi vuodenaikaan nähden.

Ilmatieteen laitoksen kuukausiennusteen mukaan lämpötila pysyy seuraavan kahden viikon aikana koko maassa tavanomaista lämpimämpänä.

Maan itäosassa ja Lapissa sää pysyy alkuviikolla vielä epävakaisena ja luvassa on paikoitellen sadekuuroja. Loppuviikkoa kohti sää poutaantuu koko maassa, ja sateet vähenevät myös Itä-Suomessa ja Lapissa.

Lapin tulva-alueilla tilanne on viikonlopun aikana rauhoittumassa, ja tulvien ennustetaan aiheuttavan sunnuntaista eteenpäin enää lieviä vaurioita.

Sunnuntaina kovan tuulen varoitus koskee laajoja alueita Länsi- ja Pohjois-Suomessa, ja tuuli voi kasvaa paikoitellen vaarallisen voimakkaaksi.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut