Viime kesän hyvä vehnäsato näkyi markkinoilla

Maatilojen teollisuuteen tai välittäjille myymästä viljasta 40 prosenttia oli viime satovuoden aikana ohraa, 31 prosenttia vehnää, 26 prosenttia kauraa ja kaksi prosenttia ruista. Kuva: LS-arkisto/Pekka Lehmuskallio

Suomen pelloilla tuotetusta viljasta noin puolet myydään viljan välittäjille tai suoraan teollisuudelle. Loput käytetään maatiloilla lähinnä rehuna.

Satovuoden 1.7.2014–30.6.2015 aikana maatilat myivät yhteensä 2,2 miljardia kiloa viljaa, selviää Luonnonvarakeskuksen (Luke) tilastoista.

Maatilojen teollisuuteen tai välittäjille myymästä viljasta 40 prosenttia oli viime satovuoden aikana ohraa, 31 prosenttia vehnää, 26 prosenttia kauraa ja kaksi prosenttia ruista. Rypsiä ja rapsia tuli markkinoille yhteensä 44 miljoonaa kiloa.

Viljan tuottajahintoja seurataan kuukausittain. Kesäkuussa leipävehnän keskimääräinen tuottajahinta oli 164 euroa tuhannelta kilolta, mikä on viisi prosenttia alhaisempi kuin vuotta aiemmin.

Rehuohran keskimääräinen tuottajahinta oli 133 euroa tuhannelta kilolta, mikä on neljä prosenttia edellisvuotta alhaisempi.

Teollisuuden ja kaupan varastoissa oli kesäkuun lopussa 420 miljoonaa kiloa viljaa ja vajaa viisi miljoonaa kiloa rypsiä ja rapsia yhteensä.

Viljaa oli 25 miljoonaa kiloa vähemmän ja rypsiä tai rapsia neljä miljoonaa kiloa vähemmän kuin vuosi sitten. Ohraa viljavarastoissa oli 140 miljoonaa kiloa, kauraa 130 miljoonaa kiloa, vehnää 110 miljoonaa kiloa ja ruista 40 miljoonaa kiloa.