Viinitollo-nimelläkin tunnettu raumalaisnainen sai arvostetun tunnustuksen – "Viinimaailma on kaivannut vähän ravistelua ja rentoa asennetta"

Viinilehti julkisti valintansa tuoreimmassa numerossaan.

| Päivitetty

Viinitollona sosiaalisessa mediassa tunnettu Maija Männistö sai arvostetun tunnustuksen. Kuva: Juha Sinisalo

Sosiaalisessa mediassa Viinitollo-tilistään tuttu Maija Männistö valittiin Viinilehti-median Vuoden viinivaikuttajaksi. Länsi-Suomen toimittajana aiemmin vuosia työskennellyt Männistö kertoo yllättyneensä täysin valinnasta.

– Meinasin pudota sohvalta, kun kuulin tästä! Valintani on osoitus siitä, että viinimaailma on kaivannut vähän ravistelua ja rentoa asennetta, Männistö kertoo.

Männistö lähti alun perin tutustumaan Viinitollo-tilillään itselleen tuolloin vielä tuntemattomaan viinimaailmaan matalalla kynnyksellä rennosti ihmetellen. Vuosien varrella hänen harrastuksestaan on tullut myös työ, sillä hän työskentelee pääkaupunkiseudulla viinien maahantuojalla. Jo ennen pestiään hän oli hurahtanut viineihin niin, että kotona hyrräsi Maijan pikkumustaksi nimetty viinijääkaappi.

Viinit innostivat Männistöä myös tietokirjailijaksi. Häneltä on ilmestynyt niin Viinitollon käsikirja kuin Viinitollon muistilistakin. Hänellä on myös Viinitollo-niminen podcast-tili.

– Tämä vahvistaa omaa tunnettani siitä, että intohimoja kannattaa seurata. Aitous ja erilaisuus muodostavat viinitermein hyvän blendin, Männistö naurahtaa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut