Visuaalista musikaalitykitystä ja porilaisvitsejä Porin teatterissa

Paradoxin käsikirjoitukseen on tuupattu lähes kaikki, jotka Porissa ovat jotain.

Porin teatterin syyskauden avaus on isosti toteutettu, komediallinen dystopia. Riku Suokas ja Heikki Syrjä eivät käsikirjoituksellaan yllä hittinsä, musikaali Vuonna 85 menestykseen, mutta sitä tuskin tavoitellaankaan. Paradox on nimittäin hyvin Pori-sidonnainen.

Käsikirjoitus vilisee sisäpiirivitsejä ja sinne on tuupattu lähes kaikki, jotka Porissa ovat jotain.

Tarina sijoittuu 2050 -luvun Poriin, jossa eletään toisenlaisessa todellisuudessa kuin tänä päivänä.

Porilainen suuruudenhulluus ja sisäänpäin lämpiävyys on saanut kaupungin irtautumaan muusta Suomesta ja muodostamaan oman valtionsa, jossa kaikki pakkoporilaistetaan.

Taustalla kytee kuitenkin kapina, ja kaupungin palauttamista takaisin muuhun Suomeen ajaa vastarintaliike.

Miniyhteiskuntaa johtaa keinoäly, jonka valvonta ulottuu kaikkialle. Pahimpia vihollisia ovat raumalaiset, turkulaisten kanssa sen sijaan voidaan vehkeillä.

Rockmusikaalin kehykset ovat kunnossa: futuristinen, viistoon rakennettu steampunk-lavastus, monitorien valvovat silmät kuin myös montusta nouseva pubi ovat näyttäviä.

Mahtipontiset musiikkinumerot maustuvat pyrotekniikalla ja savupatsailla.

Tarinan sankari on meriltä 20 vuoden poissaolon jälkeen Poriin paluun tekevä Pee (tuore vierailijakasvo Petri Knuuttila). Mukanaan hänellä on hipsteriystävänsä Koo (Marko Nurmi).

Pakollisen romanttisen juonikuvion muodostaa Peen pikasuhde Tia-Mariaan (Maria Pere). Juha Hostikka tekee mainion roolin vastarintaliikkeen vetäjänä Jaffana.

Hauskoja hahmoja ovat myös keinoälyn punaisiin univormuihin pukeutuneet kätyrit.

Dialogi on parhaimmillaan vitsikästä, mutta porilaisuutta tarkastellaan silti melko kuluneesta näkökulmasta.

Käsikirjoitus jää puolitiehen, tulevaisuuteen sijoittuvassa tarinassa olisi ollut aineksia isompaan revittelyyn. Nyt mieleen jää Peter-Sebastian Lehtosen esittämä tiedemies Lauri Huhtasaari.

Musiikillinen anti ei petä. Esityksessä on mukana toistakymmentä ammattinäyttelijää. Ensemble onkin taitava.

Porilaisartistien tunnetuksi tekemää musiikkia tulkitaan rohkeimmin uusiksi Valkoinen tiikeri -kappaleessa. Katsoja odottaa eniten tuttujen kappaleiden kuulemista, mutta musikaalissa on myös Jarkko Even säveltämää uutta musiikkia.

Bändinä on Vuonna 85 -produktiosta tuttu liveyhtye TheAlabamaHouseBand.

Satakuntalaiset teatterit luottavat samoihin ammattilaisiin. Paradoxin on lavastanut Teemu Loikas, joka vierailee myös Rauman Paulan! lavastajana. Molempien teattereiden musikaalien koreografiat on puolestaan luonut Osku Heiskanen.

Paradox

Käsikirjoitus Riku Suokas ja Heikki Syrjä Ohjaus Christian Lindroos.

Lavastus Teemu Loikas.

Pukusuunnittelija Taru Liipola. Valosuunnittelija Reijo Nieminen. Videosuunnittelija Ville Virtanen.

Koreografia Osku Heiskanen.

Rooleissa mm. Petri Knuuttila, Marko Nurmi, Maria Pere ja Juha Hostikka.

Ennakkoesitys Porin teatterin suurella näyttämöllä 8.9.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut