Voiko Otanlahdessa uida juhannuksena?

RMJ keräsi kymmeniätuhansia juhannusjuhlijoita Otanlahden ”palmurannalle”.
RMJ keräsi kymmeniätuhansia juhannusjuhlijoita Otanlahden ”palmurannalle”. Kuva: UR-arkisto

RMJ on palaamassa Otanlahteen ensi juhannukseksi. Tosin todennäköisesti eri nimellä ja muutenkin uudistuneena.

– RMJ:n parhaista ajoista on jo kymmenisen vuotta. Suomirockin aika lienee toistaiseksi ohi. Olisi hyvä saada myös jotain ulkomaalaista ohjelmistoon, sanoo tapahtumaa suunnitteleva Riku Räsänen.

Tavoitteena on hieman RMJ:tä pienempi tapahtuma.

Räsänen on varma, että festivaalin aiheuttamat häiriöt jäisivät aiempaa pienemmiksi.

– Majoitus toi suurimmat ongelmat. Tarkoitus on, että ensi jussina jokainen asiakas tietäisi Raumalle tullessaan mihin leirintään tai majapaikkaan on menossa.

Festivaalialue sijoittuisi Otanlahden rantaan, mutta eri tavalla kuin RMJ-vuosina.

– Raumalaiset pääsevät juhannuksena uimaan Otanlahteen, tulee festaria tai ei.

Juhannustapahtumaa, josta Riku Räsänen edelleen puhuu vain mahdollisena, varten on avattu Facebook-keskustelufoorumi.

– Pitää olla avoin peli. Ihmiset saavat kysyä ja kommentoida. Haetaan yhdessä ratkaisuja niin, että voimme paikata vahingon ja palauttaa festarit Raumalle. Se olisi koko kaupungille iso juttu, Räsänen toteaa.

Lisää aiheesta

Tekeekö RMJ paluun? - Otanlahti luvattu jo

VIIKON MEEMI: Kuhakin muistelee RMJ:tä

Uskotko, että juhannusfestivaali palaa Otanlahteen jo ensi kesänä?