Voimakas matalapaine tuo Suomeen myrskypuuskia ja lumisadetta – tuulisin jakso alkaa Satakunnassa puolenpäivän aikaan

Lounaistuuli voimistuu Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan torstaiaamusta alkaen. Tuuli on puuskissa yleisesti kovimmillaan 17–20 m/s, mistä aiheutuu yksittäisiä tuulivahinkoja.

| Päivitetty

Voimakas matalapaine tuo Suomeen torstaina myrskypuuskia ja lumisateita. Lounaistuuli voimistuu torstaiaamusta alkaen maan etelä- ja keskiosassa, ja tuuli on puuskissa kovimmillaan 17–20 m/s, mistä aiheutuu yksittäisiä tuulivahinkoja.

Tuulisin jakso alkaa Satakunnan ja Pohjanmaan rannikolla puolenpäivän aikaan. Voimakkaimmat tuulet osuvat maan keskiosaan.

– Tuulisimmalla alueella puuskat ovat 20–25 m/s, läntisimmissä maakunnissa jopa ylikin. Tällaisissa tuulen nopeuksissa vahinkoja muodostuu yleisemmin, ja etenkin lännessä sähkökatkokset voivat olla pitkäkestoisempia, toteaa meteorologi Pauli Jokinen Ilmatieteen laitoksen tiedotteessa.

Tuuli heikkenee maan länsiosassa torstaina alkuiltaan mennessä, itärajalla vasta myöhään illalla.

Matalapaineeseen liittyy myös runsaita sateita. Suomen eteläosissa sade tulee torstaina päivän aikana ennusteen mukaan vetenä, mutta sateet muuttuvat lumisempaan muotoon iltaa kohden. Pohjoisessa lunta voi tulla paikoin jopa 15-20 senttimetriä.

Perjantaiaamuun mennessä lunta voi kertyä eteläänkin paikoin muutamia senttimetrejä. Huonontunut ajokeli kannattaa ottaa huomioon perjantain aamuliikenteessä.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut