Voisiko tämä mahdollisuus aueta pitkästä aikaa?

KUVA: Arkisto/Jami Jokinen
Vuonna 2011 Kylmäpihlajassa oli mahdollista mennä käymään vaikkapa suksin.

Jäätalvi on alkanut sekä rannikolla että järvillä.

Esimerkiksi suojaisilla merenlahdilla Rauman seudulla on paikoin jopa toistakymmentä senttimetriä jäätä. Muun muassa Syväraumanlahti on saanut veneiden avaamia väyliä lukuunottamatta jääkannen.

Ilmatieteen laitoksen jäätilanne-sivu kertoo puolestaan, että jäätä on alkanut pikku hiljaa muodostua myös sisäsaaristoon.

Eteläisen Suomen sisävedet ovat Suomen ympäristökeskuksen mukaan alkaneet jäätyä tavanomaista aikaisemmin. Esimerkiksi Kokemäen Sääksjärven virallisella mittauspisteellä jäänpaksuus on 12 senttimetriä.

Säkylän Pyhäjärvellä on havaittu jopa pilkkijöitä. Jäällä liikkumista ei kuitenkaan voi vielä suositella - esimerkiksi ympäristöhallinto varoitti heikoista jäistä vielä muutama päivä sitten ja Rauman meripelastusyhdistys tänään.

Aikaisin alkaneet pakkaset herättävät kuitenkin ajatuksia siitä, voisiko rannikolle olla kehkeytymässä kunnollinen jäätalvi. Esimerkiksi vuonna 2011 Kylmäpihlajassa pystyi käymään suksilla.

Viimeksimainitusta saattaa tosin olla turha haaveilla, sillä syväväylän ruoppauksen vuoksi Rauman laivaliikenne keskittyy ensi syksyyn asti pohjoiselle eli Valkeakarin väylälle. Avoinna pysyvä väylä katkaissee pääsyn jäitse syvemmälle saaristoon.