JUHLALEHTI: Voittajakuva syntyi metsäretkellä

"Viisivuotiaan Pyryn kanssa askarreltiin LS-´kaarnavene´" Kuva: Mikko Sarkkinen

LS-hetkeni-kuvakilpailu kehotti Länsi-Suomen lukijoita ikuistamaan hetkensä paikallisen sanomalehden kanssa.

Kilpailuun saapuneista kuvista kävi ilmi, että monen aamu alkaa Länsi-Suomen lukemisella. Lehden kaverina useassa kotitaloudessa on aamutuimaan lemmikkikoiria ja jokunen lukija paljasti kuvassaan nauttivansa päivän aviisin mieluiten digiversiona. Lehti oli valjastettu myös hyötykäyttöön, ja sen vuosikymmenien takaisilla otsikoilla nostalgisoitiin.

Toimituksen raatia miellytti eniten Länsi-Suomen purjeella seilaava "kaarvaneve": kuva on kekseliäs ja viereinen metsä heijastuu veden pinnasta kauniisti.

Syy metsäretkelle

Kuvan ottanut Mikko Sarkkinen kertoo ottaneensa kuvan puhelimensa kameralla metsäretken yhteydessä. Lopputulos vaati muutaman otoksen.

Sarkkinen oli pohtinut kuvaideaa viisivuotiaan Pyryn kanssa, ja kuvakilpailu oli mainio syy lähteä yhdessä kävelylle kodin lähellä sijaitsevalle puistoalueelle.

– "Kaarnavene" oli mielessämme alusta asti, mutta jos vastaan olisi tullut jokin muu hieno luontoidea, olisimme kuvanneet sen.

– Kun sopiva paikka löytyi, askartelimme veneen löytämästämme oksasta, ja tietysti parhaan vauhdin purjeena antoi Länsi-Suomi, Sarkkinen sanoo.

LS-lukutuokio junassa matkalla töihin. Kuva: Jarmo Tuulaniemi Lehti kuuluu oleellisena osana aamiaisrutiineihin. Tällä kerralla vain Iiro-kissa keksi, että lehti on erinomainen suoja, jos mielii napata oman osuutensa aamiaisleivän päällä olevista kinkusta ja juustosta. Kuva: Kai Salonen Aamukahvilla. Kuva: Annemari Laine Työpaikalla emäntä haki Länsi-Suomea, että saa käärittyä kääretortun. Kuva: Outi Töykkälä Joona lentokoneiden rakennuspuuhissa. Kuva: Aki Laiho Lunta odotellessa poroillakin on aikaa lukea lehteä! Kuva: Päivi Sarkkinen Aamutee, Länskäri ja lukukaverina Topi. Kuva: Salla Mäkilä Aamun tärkeimmät: Länsi-Suomi, kahvia ja hyvää seuraa. Kuva: Anne Airio Aamut pyhitetty Länsi-Suomelle. Urheilusivut ja Lukko lähellä sydäntä. Kuva: Raija Vainio-Kaila Kaikki lukevat Länsi-Suomea, isät ja pojat, isot ja pienet. Kuva: Heidi Kontto

Juttu on poiminta Länsi-Suomen 110-vuotisjuhlalehdestä. Lisää lehden juttuja voi lukea Plus-osiosta.