Vuoden kaunein sormus -finalistit valittu – mukana raumalaislähtöisen Anu Kaartisen Hauru

Anu Kaartisen Hauru-sormus on saanut inspiraationsa rakkohaurusta.
Anu Kaartisen Hauru-sormus on saanut inspiraationsa rakkohaurusta.

Raumalaislähtöisen korusuunnittelija Anu Kaartisen Hauru-sormus on valittu Vuoden kaunein sormus 2023 -kilpailun finaaliin. Äänestys on käynnissä lokakuun loppuun asti.

Kaartinen kertoo saaneen innoituksensa aaltojen liikettä toistavasta rakkohaurusta.

– Rakkolevänä ennen tunnettu rakkohauru on Itämeren huolestuttavan tilan herkkä puntari. Sen palaaminen ennen sameille vesille tuo toivoa, häviäminen taas on hätähuuto rehevöitymisen pysäyttämiseksi. Hauru sormus on syntynyt rakkaudesta mereen ja saaristoon, ja esikuvansa lailla muistuttaa myös niiden tulevaisuudesta huolehtimisesta, Kaartinen kertoo tiedotteessa.

Sormuksen materiaalina on kierrätetty keltakulta sekä luonnonruskeat timantit.

Kaartinen suunnittelee ja valmistaa omia korumallistojaan Anu Kaartinen Jewelleryssä Helsingissä.

Vuoden kaunein sormus -kilpailun järjestävät yhteistyössä vuosittain Häät-lehti sekä I love me -messut. Äänestää voi lehden nettisivulla.

Finalistisormusten esittely ja muotoilijoita nähdään I love me -messuilla Helsingin Messukeskuksessa 20.–22.10.