Vuoden Meriteko -palkinto Raumalle

Rauman kaupunki on saanut Eduskunnan Meriryhmän myöntämän Vuoden Meriteko 2013 -palkinnon. Kunniakirja ja kiertopalkinto luovutettiin tiistaina eduskuntatalolla Rauman kaupungin edustajille.

Meriryhmän hallituksen tekemän valintapäätöksen keskeisinä perusteluina olivat Rauman kaupungin päättäväinen, ripeä ja laaja-alainen toiminta rakennemuutoksen keskellä painivan meriteknisen teollisuuden hyväksi. Meriryhmän hallitus katsoi, että kaupunki on toimillaan osoittanut rakentavaa luovuutta ja ennakkoluulottomuutta sekä kykyä nähdä mahdollisuuksia uudenlaiselle toimintatavalle ja liiketoiminnalle meriteollisuudessa myös tulevaisuudessa.