Vuoden rohkea yrittäjä on Raumalta

Vuoden rohkea yrittäjä on raumalaisen kauneushoitola Meikk Puad Oy:n yrittäjä Eeva-Leena Välimäki.

Tässä arkistokuvassa Leena Välimäki asettelee kukkia juuri avatussa liikkeessään vuonna 2013.

Tunnustus jaettiin lauantaina ensimmäistä kertaa Yrittäjän päivän pääjuhlassa Helsingin Narinkkatorilla. Palkinnon myöntävät Taloudellinen tiedotustoimisto TAT ja Yrittäjän päivä -säätiö.

Vuoden rohkea yrittäjä valittiin nuorten ehdotuksista. Nuoret haastattelivat paikkakuntansa yrittäjiä ja jakoivat kuvia Instagramissa.

Yrittäjä on ennakkoluuloton uusia asioita kohtaan. Hän on tarttunut rohkeasti siihen, että nuoret saisivat valmentavalla oppisopimuskoulutuksella ammatin työelämässä. Yrittäjä on käynyt pigmentointikoulutuksen Los Angelesissa, koska vastaavaa koulutusta ei ollut Suomessa saatavana. Vaatii rohkeutta, Välimäkeä ehdottanut nuori kirjoitti.

Voittaja sai kuulla valinnasta kesken oppilashoitolan avajaiskahvien.

– Ihan hallituksen tasolta on toivottu oppisopimuksen käyttämistä ja siksi olen työllistänyt sen kautta. Kosmetologin työ opitaan pitkälti käytännössä, Välimäki sanoo.