Vuoden teollisuusteko 2022 -palkinto Valmet Automotivelle - "Valmet Automotive on Suomessa poikkeuksellinen yritys"

Vuoden teollisuusteko -palkinnon Alihankinta 2022 -tapahtumassa 28. syyskuuta pokkasi Valmet Automotive Oy.

Vuoden teollisuusteko -palkinnon Alihankinta 2022 -tapahtumassa 28. syyskuuta pokkasi Valmet Automotive Oy. Palkinnon jakoi viime vuoden voittaja AGCO Power Oy:n toimitusjohtaja Juha Tervala. 

Palkinto jaettiin tänä vuonna toista kertaa Tampereella. 

- Valmet Automotive on Suomessa poikkeuksellinen yritys. Sillä on ainoana Suomessa autotehdas, ja yritys on investoinut vahvasti akkutehtaisiin sekä Suomessa että ulkomailla. Tämän lisäksi Valmet Automotive panostaa osaajien ja työympäristön kehittämiseen sekä henkilöstön diversiteettiin. Näitä teemoja halutaan myös nostaa tämän palkinnon myötä paremmin näkyviin, kertoo asiakkuusvastaavaHeini Wallander  Business Tampereen tiedotteessa palkitsemisen perusteista.

- Suomi on tarjonnut meille ympäristön, missä pystymme hyödyntämään korkeata koulutusta, joustavaa viranomaisyhteistyötä ja edistyksellisyyttä kestävän kehityksen saralla, toteaa Valmet Automotiven tuotantojohtaja Antero Karhu.

- Diversiteetti näkyy Valmet Automotivella isosti. Meillä on töissä muun muassa yli 70 eri kansallisuutta, 25 % henkilöstöstämme on naisia. Henkilöstön keski-ikä on 39 vuotta, minkä lisäksi neljännes työntekijöistämme on alle 20-vuotiaita ja toinen neljännes yli 50-vuotiaita. Monimuotoisuus on meille ehdottomasti rikkaus; moninainen työympäristö tuottaa paljon yritystä hyödyttäviä ideoita, Karhu jatkaa.

Palkinnon saajaksi pyydettiin ehdotuksia, joista Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Business Tampere valitsi voittajan. Ehdotuksia toivottiin esimerkiksi teollisuuden näkyvyyden ja imagon, monimuotoisuuden lisääntymisen ja kasvun sekä kansainvälistymisen saralta. Tulleista ehdotuksista haluttiin nostaa esiin erityisesti tekoja tämän vuoden teeman, teollisuuden vetovoima ja osaajat, ympäriltä.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut