Vuodet eivät ole veljeksiä – Rauma-päivää on usein vietetty koleassa säässä, katso kuvat!

Rauma täyttää tänään 579 vuotta ja sen kunniaksi nostetaan liput salkoihin. Rauma perustettiin vuonna 1442 eli ensi vuonna kaupunki juhlii pyöreitä vuosia.

Juhlapäivänä saadaan nauttia upean aurinkoisesta ja lämpimästä säästä. Katso tarkemmat säätiedot LS-säästä.

Kuvagalleria osoittaa, että Rauma-päivää on usein vietetty varsin koleassa kelissä. 

Koronatilanteen vuoksi Rauma-päivän ohjelma toteutetaan tänä viikonloppuna ulkona liikkumiseen innostavina tempauksina ja verkkosisältöinä. Verkkosisällöt ovat katsottavissa kaupungin YouTube-kanavalla.

Liikuntapalvelut kannustaa kaupunkilaisia ulkoilemaan ja etsimään keskusta-alueelle piilotettuja Rauma-aiheisia tuotteita 16.–17.4. Piilopaikkojen sijainnit löytyvät Rauman liikuntapalvelujen Instagram-tilin tarinaosiosta. Piilopaikasta löydetyn tuotteen saa pitää.

Rauma-päivän viikonloppuna kaupungintalon ympäristöön piilotetaan neljä harjoitusgeokätköä.

Geokätköilykartan voi tulostaa osoitteesta rauma.fi/rauma-paiva.

360°-videon avulla voi tutustua kaupungin varhaishistoriaa Vanhan Raatihuoneen Raatisalissa esittelevän näyttelyn esineisiin.

Video-opastuksessa tutustutaan Rauman kaupungin perustamisasiakirjaan eli privilegiokirjeeseen, Rauman kaupungin sinettiin ja vaakunaan sekä Pyyrmanin rumpuun. 

Rauman musiikkiopiston nuorimmat pianistioppilaat ja runoilija Nina Rintala esiintyvät Rauma-salissa taltioiduissa kuvitetuissa konserteissa.  Konserttitaltioinnit on julkaistu kaupungin YouTube-kanavalla.

Opettajankoulutuslaitoksen Rauman kampuksella opiskelevien opettajaopiskelijoiden ainejärjestö Opekas ry järjestää lauantaina 17.4. klo 12–13.30 lastentapahtuman Zoom-palvelun avulla.

Tapahtuma on suunnattu 6–8-vuotiaille lapsille ja lisätietoja siitä saa osoitteesta rauma.fi/tapahtumat.