Vuohista voi tehdä vaikka makkaraa

Panelian vuohitilan isäntä Mikko Raitanen esittelee jo vähän isommaksi kasvaneiden eläinten aitausta. Kuva: Esa Urhonen.

Panelian ja Eurajoen rajan tuntumasta Laineentieltä löytyy harvinaisuus, vuohenlihaa tuottava ja myyvä tila. Osta tilalta! -päivänä lauantaina sen pihaan on kurvannut jo muutamia autoja. Asiakkaat kyselevät kiinnostuneina vuohenlihan ominaisuuksia, muun muassa rasvapitoisuus kiinnostaa.

Eikä ihme, että kysymyksiä riittää. Panelian vuohitila aloitti toimintansa vasta noin puolitoista vuotta sitten.

– Eläimet tulivat tilalle viime vuoden keväällä ja lihaa on markkinoitu viime syksystä, tilan emäntä Susanna Kujala kertoo.

Kujala on tällä hetkellä vuorotteluvapaalla Euran K-maataloudesta. Tilan ja eläimet omistaa isäntä Mikko Raitanen ja Kujalalle lihantuotanto on tällä hetkellä harrastus.

Harrastuksen taustalta löytyy muun muassa ajatus eettisyydestä.

– Uroskilit ovat vuohenmaitotiloille ongelmajätettä, ne teurastetaan muutaman päivän ikäisenä.

Tilan vuohet viedään teuraaksi vain 20 minuutin ajomatkan päähän. Siellä lihat myös leikataan. Ulvilassa niistä tehdään palvia ja varsin suosituksi osoittautunutta makkaraa.

– Se on valitettavasti myyty loppuun, Kujala joutuu kertomaan lauantaina useaan kertaan.

LUE LISÄÄ KELLO 23.00 ILMESTYVÄSTÄ NÄKÖISLEHDESTÄ

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.