Vuosihuollot paljastivat pienen epäkohdan Olkiluodossa

Teollisuuden Voima Oy (TVO) uudistaa työohjeitaan ja -käytäntöjään, koska Olkiluodon ydinvoimaloiden vuosihuolloissa havaittiin lieviä turvallisuuspuutteita.

Puutteet huomattiin reaktorien suojarakennusten läpivientitöiden yhteydessä. TVO on toimittanut niistä viime perjantaina tapahtumaraportin Säteilyturvakeskukselle (STUK).

​TVO ehdottaa puutteiden luokittelemista poikkeukselliseksi turvallisuuteen vaikuttavaksi tapahtumaksi.

Pääkiertopumppujen huollon aikana tulee tietyllä alueella olevien sähkökaapeleiden vesitiiviiden läpivientien olla suljettuja, jotta harvinaisessa pohjavuototapauksessa vedet ohjautuisivat suunnitellulle reitille. Vuosihuoltojen aikana tätä ei ollut huomioitu.

Lievä turvallisuuspuute on ollut ajankohtainen vain vuosihuoltojen aikana eikä tapahtuneesta TVO:n mukaan aiheutunut välitöntä vaaraa ydinturvallisuudelle.