Winnovan tulos oli voitollinen

Länsirannikon Koulutus Oy Winnovan tulos parani ennakkotiedon mukaan vuonna 2013 ja oli selvästi voitollinen.

Yhtiössä on toteutettu merkittäviä toimenpiteitä talouden tervehdyttämiseksi. Toimenpiteiden vaikutukset ajoittuivat pääosin vuoden 2012 jälkipuoliskolle ja täysimääräisesti vuodelle 2013.

Saavutettu tulos on tärkeä tulevaisuuden kannalta, kun koulutusorganisaatio joutuu varautumaan opetus- ja kulttuuriministeriön ilmoittamiin aloituspaikka- ja rahoitusleikkauksiin vuosina 2014–2016.

– Vuosi 2013 oli Winnovalle hyvä vuosi talouden näkökulmasta, vaikka opetus- ja kulttuuriministeriön päättämillä aloituspaikka- ja rahoitusleikkauksilla tuleekin olemaan lähivuosina merkittävät vaikutukset kaikkien ammatillisten oppilaitosten toimintaan. Hyvän tuloskehityksen ja maltillisten investointien ansiosta yhtiön kassa vahvistui vuonna 2013 selvästi.  Vakaa talous ja vahva kassa mahdollistavat riittävät investoinnit oppimis- ja työympäristöihin jatkossakin, kertoo Winnovan toimitusjohtaja Lasse Schultz.

Winnovan liiketoiminnan tuotot olivat viime vuonna lähes 71 miljoonaa euroa ja liiketoiminnan kustannukset yli 68 miljoonaa euroa. Tilikauden liikevoitto oli lähes 2,9 miljoonaa euroa. Länsirannikon Koulutus Oy Winnovan varsinainen yhtiökokous vahvistaa yhtiön tilinpäätöksen 7. toukokuuta pidettävässä yhtiökokouksessa.