Winnovan uusi toimitusjohtaja pääsi heti ensimmäisellä viikollaan Lukon peliin: "Win-win-tilanne"

Länsirannikon Koulutus Oy Winnonvan toimitusjohtaja aloitti työnsä maanantaina, ja oli jo keskiviikkona Raumalla Winnovan isännöimässä Lukon kotiottelussa.

Toisen asteen koulutusta tarjoavan Länsirannikon Koulutus Oy Winnovan uuden toimitusjohtajan Juha Miikkulaisen työt alkoivat maanantaina. Miikkulaisen aloitusviikon kiireiseen työrupeamaan kuului muun muassa keskiviikon jääkiekon liigaottelun Lukko–Pelicans aloituskiekon pudottaminen.

– Melkoista haipakkaa on ollut, vauhtia ei ole puuttunut työviikon alusta. Tännekin tulin aika lennosta, Miikkulainen totesi keskiviikkona Äijänsuon areenan ylätorilla.

Winnova oli keskiviikkoisen pelin otteluisäntä. Winnovan kaikki Raumalla sijaitsevat koulutusalat olivat edustettuina ylätorilla. Lisäksi toimintapisteillä esiteltiin myös maanrakennus- ja metsäalaa.

Tapahtumasta vastuussa olivat liiketalouden tapahtumatuotannon opiskelijat sekä liiketalouden ja yrittäjyyden lehtori Maarit Nieminen. 

– Tämä on win–win-tilanne, kun opiskelijamme pääsevät suorittamaan opintojaan ja nuoret tutustumaan palveluihimme. Täällä on varmasti paljon ysiluokkalaisia ja heidän vanhempiaan, toimitusjohtaja Miikkulainen totesi.

Winnova oli myös tarjonnut liput keskiviikon otteluun noin neljällesadalle Rauman seudun kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaiselle.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut