Ydinkeskustan taloyhtiöt haluavat lisää autopaikkoja ja rakennusoikeutta

Kolme perinteikästä kiinteistöä yhdisti voimansa kaavan uudistamiseksi.

Kolme raumalaista perinteikästä ydinkeskustan kiinteistöä hakee yhteistä kaavamuutosta muun muassa autopaikkojen ja rakennusoikeuden määrän kasvattamiseksi. Kaavamuutoksessa ovat mukana Raumanlinna, Pohjolatalo sekä Säästötalo osoitteessa Valtakatu 3.

Taloyhtiöt sijaitsevat naapuritonteilla keskeisellä paikalla kaupungin keskustassa. Kiinteistöyhtiöt tuovat Rauman kaupungille osoittamassaan kaavamuutosanomuksessa esiin halunsa autopaikkajärjestelyihin.

Vaihtoehtona mainitaan autopaikoitustilan maksimoiminen esimerkiksi yhteisellä kaksitasoisella autojen säilytyspaikalla.

Ullakolle ehkä asuntoja

Säästötalo ja Pohjolatalo ovat toivoneet, että niiden osalta tutkittaisiin mahdollisuutta lisätä rakennusoikeutta niin sanotuissa parvikerroksissa.

Molemmissa rakennuksissa on tehty vuosikymmenien aikana vaipan sisäisiä laajennuksia ykköskerroksen korkeissa liiketiloissa, osittain myös ilman lupaa.

Pohjolatalon osalta pohditaan ullakkokerroksen muuttamista osittain asuinkäyttöön. Samalla toiveena on, että itäjulkisivun uusien asuintilojen yhteyteen olisi mahdollista rakentaa ullakkokerroksen kattoterasseja.

Myös parvekelasitusta toivotaan parvekkeiden säärasitusten minimoimiseksi.

Myös kaksitasoinen parkkiratkaisu voi tulla tulevaisuudessa kyseeseen. Takana Säästötalon ja oikealla Raumanlinnan kiinteistöt. Kuva: Juha Sinisalo

Pula paikoista tunnistetaan

Kaupunginhallituksen kaavoitusjaosto päätti, että kaavamuutokseen ryhdytään. Kaavahanketta pidetään perusteltuna, koska autopaikkojen toteuttaminen on nykyisellään puutteellista.

Hyvänä pidetään myös, että kaavamuutosta hakee yhdessä useampi taho. Näin suurempaa aluetta voidaan tarkastella kokonaisuutena.

Hankkeesta laaditaan vielä kiinteistöyhtiöiden ja kaupungin kesken sopimus kaavamuutoksen käynnistämisestä ennen kuin kaavatyöhön ryhdytään.

Raumanlinna on suojeltu

Kaikkien kolmen kiinteistöyhtiöiden tonteilla on voimassa vuonna 1990 hyväksytty asemakaava. Rakennuksista kenties tunnetuin eli kiinteistö Oy Raumanlinna sijoittuu liike- ja toimistorakennusten korttelialueelle.

Rakennus on suojeltu eikä sitä saa ilman pakottavaa syytä hävittää. Jos Raumanlinnassa tehdään korjaus- ja muutostöitä tai käyttötarkoituksen muutos, tulee niiden olla rakennukseen ja ympäristöön soveltuvia. Raumanlinnassa on hotelli, ravintola ja yökerho.

Valtakatu 3:n kiinteistö eli Asunto-osakeyhtiö Rauman Säästötalo on asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialuetta.

Pohjolatalona tunnettu kiinteistö on viralliselta nimeltään Asunto Oy Rauman Tarvonsaarenpuisto 4. Kyse on asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialueesta. Rakennus on ollut viime vuosina mittavan saneeraushankkeen kohteena.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut