Yksi grilliherkku raumalaisilla ylitse muiden: "ei tarvita edes tuotekuvaa" – "kaikki mausteet" voi aiheuttaa autogrillin luukulla yllättävän vastauksen

Ketjupikaruokakulttuuriin syntynyt nuoriso on löytänyt Raumalla perinteiset autogrillit.

Jaakko Pelamo on ollut huhtikuusta saakka Santun autogrillin yrittäjä.

Santun autogrillin yrittäjä Jaakko Pelamo meni melkein sanattomaksi, kun asiakas ilmoitti tilausta tehdessään tulevansa hakemaan vielä viimeisen kerran ruoat.

Pelamo kysyi lopulta, mitä oli tapahtunut. Asiakkaan mukaan kaupungilla liikkui huhua perinteikkään grillin lopettamisesta.

– Kerroin hänelle heti, ettei tämä tästä ole loppumassa. Kaupungin kanssa on tontistakin sovittu vähintään viideksi vuodeksi, Pelamo kertoo.

– Jos kaupunki löytää tontille jotain käyttöä, niin sitten muutetaan. Ei tämä tähän lopu missään nimessä, hän jatkaa.

Perinteen jatkaminen päihitti konevahdin työt

Jaakko Pelamo arvelee, että rikkinäinen puhelin lähti pyörimään sen jälkeen, kun kaupunki osti Skanskalta Nortamonkatu 13:n tontin itselleen (LS 10.11.2021).

Kaavoittamattomalla tontilla vuodesta 2001 asti asiakkaidensa grilliruokahimoa tyydyttäneessä ruokakioskissa puhaltavat itse asiassa uudet tuulet.

Jarmo ”Santtu” Pelamo hyppäsi yrittäjyydestä eläkepäiville, kun hänen poikansa otti vastuun perinteikkäästä autogrillistä.

– Täällä on kaikki harjoittelut ja tet-jaksot tullut tehtyä, ja pienestä pitäen olen nähnyt tätä työtä ja niitä huonompiakin aikoja. Kaikkeen olen osannut vähän jo varautua, vuonna 2002 syntynyt Jaakko Pelamo sanoo.

Hän on opiskellut itselleen merenkulkualalla konevahdin paperit, mutta tässä vaiheessa isän perinteen jatkaminen innosti eniten.

– Ei se merille lähtö kuitenkaan niin innostanut. Kuukausi neljän seinän sisällä saman porukan kanssa ei innosta, tässä vaihtuu koko ajan väki ja saa olla monenlaisten ihmisten kanssa tekemisissä.

Kovin myynti tehdään lounasaikaan

Vanhan sanonnan mukaan yön valopilkkuja ovat grillikioskit ja taksitolppa.

Taksilain uudistuksen jälkeen tolpilla päivystäminen on muuttunut, mutta niin on muuttunut myös grillikulttuuri.

Raumalla toimii nyt enää kolme perinteikästä autogrilliä, ja kaukana ovat niidenkin yömyöhään kestävät aukioloajat.

Äyhönjärven autogrillin yrittäjä Irma Nieminen kertoo, että puoleenyöhön jatkunut aukioloaika jäi nopeaksi kokeiluksi.

– Väkeä liikkui sen verran harvakseltaan, että oli turhan hiljaisia tunteja. Kyllä se myynti tehdään lounasaikaan sekä työpäivien päätyttyä, hän toteaa.

Samaa toteavat myös Jaakko Pelamo ja Sinisaaren autogrillin yrittäjä Johanna Pusa. Santun autogrillillä on jatkossakin lauantaisin luukut kiinni.

– Pitää yksi vapaapäiväkin viikkoon ottaa, Pelamo perustelee.

Vaikka suomalaisen grillikulttuurin kulta-aikojen voi sanoa olleen viime vuosituhannen puolella, on Rauman luukkujen takana nähtävissä uutta ilmiötä.

Ketjupikaruokakulttuurin keskelle syntynyt nuoriso on löytänyt myös perinteikkäät grilli- kioskiherkut.

– Viime vuosina nuorison määrä on kasvanut ihan merkittävästi. Pihalle tullaan mopoautoilla ja sisälle tulee iso remmi syöjiä kerralla. Se on kova juttu, Pusa toteaa.

– Varmaan vanhemmat ovat tuoneet heidät ensin kokeilemaan, ja he ovat tykänneet ja tulevat uudestaan, Nieminen jatkaa.

”Perinteet ovat grillien vahvuus”

Pizzerioiden, kebab-ravintoloiden ja pikaruokaketjujen puristuksessa autogrillit ovat jääneet vähemmistöön.

Nakkikioskikulttuuria vaalivan raumalaiskolmikon mukaan nostalgia ja perinteet tulevat kuitenkin pitämään alan jatkossakin elossa.

Myös tuotteiden hinnat ovat monien asiakkaiden mielestä kilpailukykyisiä niin lounas- kuin pikaruokavertailussa.

– Moni meillä käyvä sanoo, että käyvät kebabilla ja pizzalla, mutta autogrilliruoka on aina ihan oma juttunsa. Perinteet ovat grillien vahvuus, Pelamo toteaa ja jatkaa monen kyselevän edelleen höyrytettyjä lihapiirakoita ja nakkeja.

Raumalaisten suosikkiannos on pysynyt kaikilla kolmella grillillä samana vuodesta toiseen.

Makkaraperunat on sellainen suosikki, ettei Santun autogrillillä ole siitä edes tuotekuvaa seinällä. Ihmiset osaavat sen tilata joka tapauksessa.

– Moni asiakas toteaa ottavansa tänään jotain erilaista. Minuuttien pohtimisen jälkeen vastaus on kuitenkin se makkaraperunat, Sinisaaren autogrillin Pusa naurahtaa.

Grillien listalle on kuitenkin nostettu asiakkaiden toiveista monia uudistuksia. Esimerkiksi Pusa sanoo, että nykyisin kasvishampurilainen on hyvä olla valikoimissa, kun taasen valtaosa valitsee annokseensa lihapitoisimmat lihat.

Grillien kulta-aikoina perusmausteina tilaukseen sai halutessaan ketsuppia, sinappia, kurkkusalaattia ja sipulia.

Jos asiakas erehtyy perinteikkäästi tilaamaan annoksensa kaikilla mausteilla, voi edessä olla kastikkeiden värisuora.

– Majoneesivalikoima on paisunut selvästi. Nyt niitä on kahdeksan, niistäkin valtaosa on otettu listalle asiakkaiden toiveista, Äyhönjärven autogrillin Nieminen sanoo.

Jaakko Pelamo kertoo, että ruokalistan kasvattamista hillitsee kylmätilojen rajallisuus.

Hän myös uskoo, että perinteissä pysyminen kannattaa. Grilliruoalla on edelleen vankka kannattajakuntansa, luukun takana viihtyvät kaikki taustasta riippumatta.

– Onhan se hieno tunne, kun Mustan pitsin yönä tai Pitsiturnauksen aikaan jonoa on portille saakka. Silloin hämmästelee, miten paljon tavaraa näin pieneen koppiin mahtuukin. Kaikki pystytään ruokkimaan, Pelamo myhäilee ja lähettää jälleen yhden höyrytetyn lihapiirakan kahdella nakilla tyytyväiselle asiakkaalle.

Äyhönjärven autogrillin yrittäjät etsivät jatkajaa

Äyhönjärven autogrilli on Rauman kolmesta aktiivisesta grillistä pitkäikäisin.

Kioski on toiminut samalla paikallaan jo 50 vuotta ja yrittäjäkaksikko Irma Nieminen ja Leila Niskanen ovat palvelleet nälkäisiä asiakkaita kohta 33 vuotta perätysten.

– Onhan tämä ala muuttunut, joskus tuntui että vähän joka kadunkulmassa oli grillikioski, Nieminen muistelee.

Nopea muisteluhetki Länsi- Suomen toimituksessa paljastaa, että raumalainen grillihistoria on hyvin monipuolinen.

Keskustassa on ollut Ykkös-Grilli ja Aallon grilli Savilassa, sen lisäksi grillejä on ollut muun muassa Uotilassa, Pyynpäässä, Kourujärvellä, Satamakadulla, Lyseokadulla, Kaivopuistossa ja Lahdenkadulla.

Äyhönjärven autogrillin Nieminen toivoo, että heidän grillinsä ei tulisi listalle jatkoksi, vaan pitkäjänteiselle työlle löytyisi jatkaja.

– Me haluasimme antaa jo nuoremmille tilaa. Olemme etsineet itsellemme jatkajaa. 33 vuotta on ihan riittävän pitkä aika olla naimisissa makkaraperunoiden kanssa, Nieminen naurahtaa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut