Yksi kuoli neljän auton ketjukolarissa Nakkilassa

Yksi henkilö menehtyi ja kolme loukkaantui neljän auton ketjukolarissa valtatie 2:lla Nakkilassa keskiviikkoaamuna.

Yhden loukkaantuneen vammat ovat vakavia ja kahden lievempiä. Pelastuslaitos joutui irrottamaan kaksi henkilöä autoista, joissa ei ollut kuljettajien lisäksi muita matkustajia.

Kaikki autot olivat tulossa Porin suunnasta. Poliisin alustavien tietojen mukaan viimeisenä ajanut auto törmäsi pysähtyneenä olleeseen autojonoon.

Valtatie on toistaiseksi suljettuna liikenteeltä onnettomuuspaikalla, Nakkilan liittymästä Porin suuntaan sijaitsevan Haistilan kohdalla. Liikenne ohjataan kiertoteitä pitkin.

Pelastuslaitos sai hälytyksen kello 7.45.