Yksi rasti tipauttaa valmistuneen opiskelijan nimen pois listalta

Kaikkien valmistuneiden nimiä ei välttämättä löydy oppilaitosten valmistuneiden listoilta.

Esimerkiksi Winnovassa koulunsa aloittavat opiskelijat täyttävät opiskelijatietolomakkeen, jossa joko annetaan suostumus tai kielletään valmistumisen koittaessa oman nimen julkaiseminen verkossa ja sanomalehdissä.

- Tänä vuonna korviini on kantautunut kautta rantain muutamia ihmetystä aiheuttaneita tilanteita, kun valmistuneen nimi on puuttunut listalta, Winnovan opiskelijapalvelupäällikkö Fia Heino kertoo.

Kun rasti on laitettu opiskelijatietolomakkeeseen aivan opiskelutaipaleen alussa, vuosien aikana moinen on voinut kokonaan unohtua, minkä jälkeen nimen puuttumista valmistuneiden listasta on ihmetelty.

- Tulevana syksynä ajattelimme muuttaa käytäntöä siten, että viimeisenä opiskeluvuotena opiskelijoita pyydetään vielä erikseen tarkistamaan omat tietonsa ja nimien julkaisuoikeudet valmistumisen yhteydessä, Heino sanoo.

- Kovin usein nimen julkaisemista ei silti alun alkujakaan opiskelujen alussa kielletä, vaan ne ovat marginaalitapauksia, hän jatkaa.

Opiskelija voi kieltää oman nimensä julkaisemisen myös siinä yhteydessä, kun opiskelupaikan verkkosivuilla julkaistaan koulutuspaikan saaneiden nimiä.