Yksityisestä esiopetuksesta aiotaan luopua Raumalla – vanhemmat taistelevat enkkutarhan puolesta

Joukko enkkutarhalaisten vanhempia kokoontui kertomaan huolistaan Länsi-Suomelle.

Esiopetuksen ostaminen yksityisiltä päiväkodeilta ei kuulu Rauman kaupungin suunnitelmiin enää ensi syksynä.

Tätä ainakin esitetään varhaiskasvatuksen palvelurakenneuudistusta koskevassa esityksessä, joka menee sivistysvaliokunnan päätettäväksi keskiviikkona 19. joulukuuta.

Lukuisissa eri yhteyksissä (katso "Lisää aiheesta" tämän jutun alla) liikkuneen tiedon vahvistaa Länsi-Suomelle varhaiskasvatuksen aluejohtaja Jaana Ahvenjärvi.

– Kyllä se on siinä esityksessä. Mutta haluan korostaa, että kyseessä on vasta esitys, josta valiokunta sitten päättää. Ei ole sellaista ajatusta, että näin pitäisi välttämättä tehdä, Ahvenjärvi sanoo.

Tieto tai ainakin huhu kaupungin suunnitelmista on saavuttanut myös lukuisat raumalaiset esikoulut ja vanhemmat marraskuun aikana.

Aktiivisesti huoltaan ovat tuoneet esiin erityisesti englanninkielisessä lastentarhassa eli tuttavallisemmin enkkutarhassa käyvien lasten vanhemmat. Tieto saavutti enkkutarhankin tosin kautta rantain.

Ryhmä nykyisten ja tulevien enkkutarhalaisten vanhempia kokoontui kertomaan Länsi-Suomelle ajatuksistaan. Vanhemmat ovat toden teolla huolissaan.

– Olisi kyllä todella surullista, jos päättäjät tällaiseen ratkaisuun päätyisivät. Mutta lähdetään siitä, että näin ei käy, sanoo Heli Virta päättäväisesti.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut