Yksityiset palveluntuottajat haluaisivat osansa kunnille maksettavista koronakorvauksista – "Pyytää aina voi", sanoo Rauman sote-johtaja

Julkiselle terveydenhuollolle aiheutuneet kustannukset ovat kuitenkin aivan eri mittaluokkaa kuin yksityisille hoivapalveluille koituneet kulut, linjaa Satu Helin.

| Päivitetty

Yksityistä sosiaali- ja terveysalaa edustava työnantajajärjestö Hyvinvointiala HALI ry on ilmaissut huolensa siitä, että kunnat eivät ole maksaneet yksityisille palveluntuottajille korvauksia koronan vaatimien suojavälineiden hankinnasta.

– Paljon puhutaan paikallisten palvelujen suosimisesta koronakriisin keskellä. Tässä tapauksessa kunnat ovat jo ostaneet palvelun, mutta eivät kuitenkaan maksa palveluntarjoajan välttämättömiä kuluja, HALI ry:n hoivasta vastaava johtaja Arja Laitinen lataa tiedotteessa.

Järjestö on tehnyt aiheesta kyselyn, johon vastasi 206 yritystä tai järjestöä, ja vastaukset koskivat 131 kuntaa.Vain yhdeksässä vastauksessa kerrottiin koronasuojamateriaalien korvaamisesta kokonaan ja 23:ssa osittain. 112 vastauksen mukaan korvaus on evätty kokonaan, ja 44 jäsentä kertoi, että kunnasta ei ole saatu vastausta tai että asia on edelleen kesken.

Suojia voinut tilata Satasairaalan kautta

Rauman kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan johtaja Satu Helin kertoo, että Raumalla toimivat yksityiset hoivapalvelujen tuottajat ovat voineet huhtikuusta alkaen tilata maskeja ja suojaimia Satasairaalan logistiikkakeskuksen kautta. Helin vastasi Länsi-Suomen kysymyksiin aiheesta sähköpostitse.

– Näistä suurin osa on Huoltovarmuuskeskuksen kautta hankittuja maskeja, ja niistä eivät yksityiset voi laskuttaa. Jos yksityiset ovat tilanneet suojaimensa ennen meidän ohjeistuksia ja omista lähteistään käsin, he vastaavat siitä itse, Helin linjaa.

Helinin mukaan tarkempi tieto kulujen korvaamisesta on tullut sairaanhoitopiireille vasta marraskuun loppupuoliskolla.

– Minulla ei ainakaan ole tietoa siitä, että kunnille olisi tullut vielä tietoa oman kaupungin korvauksista. Ymmärtääkseni se tulee osana valtionosuutta. Asia selvinnee lähipäivinä, Helin kirjoittaa.

Suojautumisvaatimukset aivan eri luokkaa

Taustalla on valtion kunnille maksamat koronakorvaukset, joilla on tarkoitus kattaa koronan aiheuttamia lisäkustannuksia.

Korvauksista voit lukea lisää alta. Juttu jatkuu laatikon jälkeen.

STM: Korvauksista neuvoteltava paikallisesti

Hallitus on päättänyt korvata Suomen kunnille koronaviruksesta aiheutuvia ylimääräisiä kustannuksia. Kuntien tukemiseen varattiin neljännessä lisätalousarvioesityksessä yhteensä noin 1,4 miljardia euroa, johon sisältyy myös suojainkustannuksia.

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) on todennut kunnille jakamassaan kuntainfossa, että suojaimista aiheutuvien kustannusten korvaaminen yksityisille toimijoille perustuu ensisijaisesti kunnan ja yritysten välisiin sopimuksiin silloin, kun palvelu on kunnan järjestämisvastuulla.

STM:n mukaan sopimuksia on tarvittaessa avattava ja neuvoteltava paikallisesti.

Hyvinvointiala HALI ry on omassa viestinnässään kehottanut jäsenistöä olemaan aktiivisesti yhteydessä kuntiin ja hakemaan koronasta aiheutuneiden kustannuksien korvaamista.

Satu Helin painottaakin, että kunnille korvattavat koronakulut perustuvat ennen kaikkea koronatestauksiin: itse testikuluihin, laitteisiin, testauksessa tarvittavaan lisähenkilöstöön ja heidän suojaukseen.

– HALIn ja yksityisten, pääasiassa hoivapalvelujen tuottajien suojautumisvaatimukset ovat aivan eri luokkaa kuin kiirevastaanoton, pandemiapolin, koronanäytteenoon, suun terveydenhuollon suojautumisvaatimukset, Helin toteaa.

Yksityisille palveluntuottajille myös suojautumisohjeiden ajoitus on hänen mukaansa ollut eri kuin julkisessa terveydenhuollossa.

– Yrityksillä on saattanut olla heidän taustayhteistöjen ohjeistuksia, ja luonnollisesti kyseinen taho vastaa kuluista.

"Pyytää aina voi"

Satu Helinin mukaan jotkut yksityiset hoivayritykset ovat ehdottaneet koronakulujen kattamiseksi asiakaskohtaista päivämaksua. Siihen ei kuitenkaan ole Satakunnan kunnissa lähdetty.

– On jopa ehdotettu lähes 30 euron asiakaskohtaista päivämaksua, mikä lienee jokin laskennallinen ouus kunnille tulevista korvauksista. Mitään muuta selitystä asialle en näe, Helin kirjoittaa.

Länsi-Suomen tietojen mukaan jotkut raumalaiset hoiva-alan yksityiset toimijat ovat aikeissa vielä pyytää suojainhankinnoista aiheutuneiden kulujen korvauksia kaupungilta kirjallisesti.

– Pyytää aina voi, Helin toteaa.

– Kuten kerroin, suurimmat kulut tulevat terveydenhuollosta ja siinä ihan eturintamasta ja kokonaan uusista tehtävistä, joita koronan vuoksi on pystytetty, hän lisää.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut