Yle: Neljän sotalaivan tilaus Raumalta varmistui

Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) myöntää Ylelle, että sopimusasiat ovat edenneet.

| Päivitetty

Ylen mukaan neljän sotalaivan tilaaminen Rauman telakalta on käytännössä varmistunut.

Laivue 2020:n eli neljän korvetin rakentamissopimuksen arvo on noin 600 miljoonaa euroa. Sen päälle tulee saman verran kustannuksia asevarustelusta, joka tilataan Saabilta, ja muusta.

Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) myöntää Ylelle, että sopimusasiat ovat edenneet.

- Asia voidaan virallisesti vahvistaa vasta, kun viimeisetkin yksityiskohdat ovat selvillä, sanoo Kaikkonen.

Pääministeri Antti Rinne (sd.) vieraili Rauman telakalla elokuussa. Rinne kertoi medialle, että hänellä on "päässään rakentamissopimuksen tekemisen aikataulu". RMC:n käsitys oli jo tuolloin, että raumalaisyhtiö on vaaditut selvityksensä tilaajalle antanut.

Kauppa nostaa RMC:n tilauskirjan lähelle miljardia euroa. Pian alkaa Wasalinen lautan rakentaminen ja keväällä Tallinkin lautan rakentaminen.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut