Rolls-Royce aikoo vähentää jopa 800 työpaikkaa Marine-ryhmästään

Rolls-Royce on Ylen saamien tietojen mukaan vähentämässä rutkasti väkeä Pohjoismaista. Arkistokuva: Juha Sinisalo

Potkurilaitevalmistaja Rolls-Royce vähentää työvoimaansa, kertoo Yle. Suomessa leikkaukset kohdistuvat Ylen mukaan Raumalle.

Rolls-Royce tiedotti keskittävänsä uusien potkurituotteiden tuotekehityksen Ulsteinvikiin Norjaan. Tuotekehitystä jää kuitenkin myös Raumalle.

Ttiedotteen mukaan yhtiö tavoittelee 45-50 miljoonan punnan vuosittaisia säästöjä, mikä saattaa johtaa jopa 800 työpaikan vähentämiseen. Tämä tulee keväällä ilmoitetun tuhannen päälle. Yhtiön marine-ryhmä työllistää 4800 ihmistä 34 maassa.

Rolls Royce Marinen toimitusjohtaja Mikael Mäkinen perusteli kipeää päätöstä markkinoiden jatkuvalla heikkoudella, joka on seurannut öljyn hinnan dramaattisesta laskusta. Se näkyy Rolls-Roycen tilauskirjassa ja kannattavuudessa negatiivisesti.

 Rolls-Royce on viime aikoina Raumalla lomauttanut ja irtisanonut väkeään,  mutta toisaalta Rauman tehtaalla on myös käynnissä kymmenien miljoonien eurojen investointi.