Yle: THL on suosittamassa kasvomaskien käyttöä julkisissa tiloissa – asiasta keskustellaan heti alkuviikosta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) aikoo suosittaa, että Suomeen tulisi maskisuositus julkisiin tiloihin ja julkiseen liikenteeseen, kertoo Yle. THL:n terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen sanoo Ylelle, että asiasta keskustellaan alkuviikosta.

Salmisen mukaan maskisuosituksella pyritään hakemaan uusia keinoja koronan leviämisen ehkäisyyn. Hänen mukaansa THL on kesän aikana katsonut, että maskien käytöstä voisi olla hyötyä.

– Kun otetaan huomioon, että syksy lähestyy ja lomat loppuvat. Ja asiat, jotka keväällä ehkäisivät epidemian kiihtymistä, ne ovat osittain poistuneet. Uusia keinoja kannattaa nyt harkita.

Salminen muistuttaa haastattelussa, että THL suosittelee jo nyt maskien käyttöä. Uusi suositus terävöittäisi nykyistä suositusta. Lopullista muotoa uudesta suosituksesta ei vielä ole.

STT ei ole toistaiseksi tavoittanut Salmista kommentoimaan asiaa.

Uutista on päivitetty kello 16.53: lisätty Salmisen kommentit.